Helsingin Viikinmäen Viikinlehto

Helsingin Viikinmäen korkeimmalle kohdalle on nousemassa parhaillaan viiden asunnon pientalohanke. Yksityiset rakentajat rakennuttavat Ecoste Oy:lta tilattuna tontille kaksi paritaloa sekä yhden erillistalon. Perustava pääsi mukaan tekemään Viikinlehdon kaikkien asuntojen perustukset.

Viikinlehdon rakennuttaja Markus Myllymäki ei ole rakennuttamassa taloa ensimmäistä kertaa. Vaikka Myllymäki rakennusalan ammattilaisena on jo paljon nähnyt, Viikinmäen tontti oli haasteellisuudessa aivan omaa luokkaa. Viikinlehdon tontti sijaitsee korkean kallion laella Vantaanjoen yläpuolelle Viikinmäen korkeimmalla paikalla. Tontilta laskeutuu alas kallioinen jyrkänne, joka ulottuu aina Vantaanjokeen saakka. Esimerkkinä tontin haasteellisuudesta kertoo se, että ennen perustusten tekoa tontilta kuljetettiin 300 kuormaa louhittua kalliota pois.

"Kaikesta huolimatta minulle tontin hankinta ja etsintä ovat rakennushankkeen ylivoimaisesti mielenkiintoisin juttu. Tällekin tontille tehdyt valmistelut ja työt ovat olleet sen arvoisia. Nyt tähän vihdoin on päästy rakentamaan sitä omaa kotia!"

Perustavan osuus Viikinlehdossa alkoi pian maatöiden jälkeen. Ennen perustuksia Vantaanjoen puolelle ja tontin reunaan oli tehty luonnonkivistä pitkä tukimuuri. Louhintojen ja maatöiden jälkeen talojen perustuksia päästiin lopulta tekemään ja betoniauto saapui tontille useampaan kertaan. Talojen perustusten korkeudet vaihtelivat 900-1500 mm välillä ja useaan kohtaan tehtiin porrastuksia. Pihamaalle valettiin myös samalla useita kymmeniä pilarianturoita odottamaan terassirakenteita.

Perustavan tuoma lisäarvo

Viikinlehdon rakennuttajat halusivat säilyttää tontin alkuperäistä kalliota mahdollisimman paljon. Tontin keskelle ja sen reunaan jäi esiin paljon kalliota ja luonnonkivestä tehty tukimuuri mukautui osaksi luonnollista kallionäkymää. Haastavalle tontille pystyttiin kuitenkin lopulta tekemään perustukset varsin mallikkaasti. Perustavan tarjoama konkreettinen hyöty tuli esiin eritoten hankkeen suunnittelussa.

  1. Viikinlehdossa pystyttiin hyödyntämään Perustavan vaativien rakenteiden suunnittelua ja täten vakuuttamaan rakennusvalvonta muutamista haastavista ratkaisuista.
  2. Perustavan päärakennesuunnittelija tarjosi neuvottelutuen ja yhteyden rakennusvalvonnan suuntaan.
  3. Perustava toteutti lopulta Viikinlehdon sokkelit erittäin laadukkaasti ja jätti tontille kauniit kivijalat Ecosten jatkettavaksi.

"Perustavalla on intohimona kivijalkojen tekeminen ja se näkyy heidän kaikessa toiminnassa. Viikinlehdossa työskennelleet asentajat olivat varustettu oikeilla välineillä ja suunnittelijat löysivät tontille oikeat ratkaisut. Perustavan tekemä työ jätti minuun vaikutuksen, ja sen kyllä huomaa kun joku yritys on keskittynyt jonkun yksittäisen tuotteen tai palvelun toimittamiseen."
 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>