Jyväskylään rakennetaan parhaillaan uutta pesäpallostadionia. Juha Kalajanniska toimii Jyväskylän Kiri 2020 puheenjohtajana.

Juha Kalajanniska

Pesäpallolegenda Juha Kalajanniska rakennuttaa parhaillaan uutta vapaa-ajan asuntoa Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärvelle, lähelle Juhan syntymäkuntaa Haapajärveä. Perustava valikoitui rakennettavan huvilan perustuskumppaniksi valtakunnallisen Ykköspesis-kumppanuuden siivittämänä. Jututimme Juhaa hänen rakennusprojektista emmekä malttaneet olla puhumatta miehen menestyksekkäästä pesäpallourasta.


Kalajanniskan perheen kesäpaikka sijaitsee kirkasvetisen ja runsaskalaisen Pyhäjärven rannalla. Vuonna 2005 ostettu mökkitontti on ollut perheen käytössä aktiivisesti sen hankkimisesta lähtien. Tähän kesään saakka vuonna 1982 rakennettu mökki on palvellut perheen virkistymistarpeita ja kesäpaikasta on löytyneet ne tärkeimmät eli tupa, sauna ja hyvä uimaranta. Vanhan mökin taival kuitenkin alkoi tulla päätökseen ja tulevien kuukausien aikana Kalajanniskojen tavoitteena on rakennuttaa vanhan mökin paikalle uusi vapaa-ajan asunto.

Rakennettava 96 neliön kokoinen vapaa-ajan asunto on tilattu Pluspuu Taloilta. Kokonaisuuteen kuuluu saman lipan alle rakennettavat kaksi eri rakennusta.Huvilaksi valikoitui malliston mukainen Pellinki-huvila  ja siihen tarvitsi tehdä vain pieniä muokkauksia. Juha on suunnittellut rakennustöiden hoituvan pitkälti paikallisten ammattilaisten kautta. Perustavan rooliksi jää valaa huvilan alle jämäkät perustukset. Samalla valamme pilarianturat, jotka asennetaan myöhemmin timpureiden toimesta terassin alle.


"Tohdin sen pesäpallomiehenä sanoa ääneen, että kun huomasin Perustavan tuovan Ykköspesikseen kultakypärät, oma kiinnostukseni Perustavaa kohtaan heräsi. Jo pelaajauralla ajattelin asioita kumppanuuksien kautta ja tähänkin rakennusprojektiin teen hankinnat tutuilta ja luotettavilta yrityksiltä."


 

Koko kansan laji pesäpallo

Moni pesäpalloa seuraava muistaa Juha Kalajanniskan pesäpallokentiltä vaarallisena "vasurijokerina". Haapajärven Pesä-Kiilojen kasvatti tuli tunnetuksi vasemmalta lyövänä kotiuttajana, jota ei hirvittänyt kääntää palloa kolmospuolelle. Pesäpalloura alkoi kotipaikkakunnalta Haapajärveltä ja peliuran aikana Haapajärvellä elettiin muutenkin pesäpallon kulta-aikaa. Vuonna 1996 Haapajärven Pesä-Kiilat nousivat Superpesikseen ja sen jälkeen Juha pelasi kaksi kautta kasvattajaseuran väreissä Suomen ylintä sarjatasoa.

Kaudeksi 1998 Oulun Lippo kasasi Ouluun "Dream Teamin" ja moni siihen aikaan kova pelimies suuntasi Ouluun. Myös Juha Kalajanniska siirtyi Lipon nuttuun ja vastustajien lukkareiden kauhuksi lyömässä saattoi olla neljä vasemmalta lyövää peräkkäin (Kytösalmi, Holttinen, Vainionpää, Kalajanniska). Kausi 1998 päättyi odotetusti mestaruuteen ja Kalajanniska jäi Ouluun myös seuraavaksi kaudeksi.

Oulun vuosien jälkeen Kalajanniska palasi takaisin kotiin Haapajärvelle. Jo vuonna 1995 perhe oli rakentanut oman kodin Haapajärvelle ja peliuran aikana ensimmäiset lapset syntyvät. Pelaaminen onnistui virkavapaan turvin ja työelämä ei haitannut puoliammattilaisuutta. Ammattimainen pelaaminen tapahtui aina pääsiäisestä syksyyn.


"Muutaman kuitin sain siitä, kun palasin Oulusta Haapajärvelle ja kuulemma häntä koipien välissä. Sen jälkeen löin Ykköspesiksessä 127 lyötyä juoksua 26:een otteluun ja se taitaa olla vieläkin yhden kauden lyötyjen ennätys. Oma bravuuri oli kolmospuolelle suuntautuvat lyönnit ja kolmosrajapompulla taisi pallo muutaman kerran loikkia vastustajan yli pitkälle Ronkaalan kentän jorpakkoon. Yhden aidan pilarin muistan sahanneeni omin käsin kentän sivusta, jotta palloja menisi vielä useamminkin sinne pöpelikköön."


Ykköspesis-kausien jälkeen Kalajanniska suuntasi takaisin Superpesikseen ja seuraksi valikoitui Kiteen Pallo. Perhe kulki aina mukana pelaajan matkassa eri paikkakunnilla, vaikka koti säilyikin Haapajärvellä. Kaudella 2002 Juhalle tuli paha loukkaantuminen ja hän joutui pelaamaan koko kauden jalkatuella. Kiteeltä matka jatkui Raaheen, jossa kuluivat uran viimeiset kaksi kautta. Juhan mukaan joukkue Raahessa oli todella laadukas, mutta sitä ei kuitenkaan saatu missään vaiheessa viritettyä tappiin.

Juhan aktiiviura loppui 34-vuotiaana. Hän siirtyi täysipainoisesti työelämään ja suuntasi henkilöstövuokrausalalle. Tätä nykyä Kalajanniska asuu perheineen Jyväskylässä ja perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kolme lasta. Päivisin Juha työskentee Go On-yhtiöiden myyntijohtajana ja vapaa-ajat kuluvat pitkälti lasten harrastusten ja Jyväskylän Kirin pesäpallotoiminnassa.


"Pesäpallo on koko Suomen kansaa koskettava laji ja varsin rakas minulle. Maakunnissa sillä on vielä kaupunkeja enemmän vetovoimaa ja lajin tulevaisuuden haasteena onkin saada lisäkäsiä mukaan seuratoimintaan ja talkoisiin. Nyt myöhemmin työelämässä olen halunnut olla mukana tukemassa urheilua ja auttaa parhaani siinä, että myös pesäpallo lajina kehittyy ja menee eteenpäin."


Perustava toivottaa Juhalle onnistunutta huvilaprojektia ja lupaa tulla koeponnistamaan saunan lauteet!

>> Osallistu tästä Perustavan kultakypärän arvontaan. Arvonta suoritetaan 15.8.2022 yhdessä Ykköspesiksen ja Pesäpalloliiton kanssa!

Juha Kalajanniska pelasi Superpesistä kausina 1996 -2000 sekä kausina 2002-2004. Hän edusti urallaan kasvattajaseura Haapajärven Pesä-Kiilojen lisäksi Oulun Lippoa, Kiteen Palloa ja Pattijoen Urheilijoita. Kaudella 1998 Kalajanniska voitti suomenmestaruuden Oulun Lipon paidassa sekä hänet valittiin kaksi kertaa Itä-Länsi-otteluun kesällä 1997 ja 2002. Uran aikana Kalajanniska pelasi 185 runkosarjaottelua Superpesiksessä ja löi niissä 11 kunnaria ja 321 tavallista juoksua. Tämän lisäksi lyötyjä juoksuja syntyi pudotuspeleissä ja karsintasarjoissa.

Blogin uusimmat

21.9.2024
Perustava toteutti Nollakorko -sopimuksella Järvenpäähän rakentuvan Kaunismetsän päiväkodin.…
22.6.2023
Osana AHS Controlin uudistuotantoa Perustava on päässyt toteuttamaan perustukset jo monen yrityksen…
22.6.2023
Maviko Oy toimittaa ja urakoi sähköasemia avaimet käteen periaatteella. Tyypillisesti sähköasemia…
13.6.2023
Vimpelin Vedossa pesäpalloa pelaava Olli Heikkala rakennuttaa parhaillaan Jyväskylään perheen uutta…
09.5.2023
Helsingin Jollakseen rakentava Sami Ehoniemi valitsi tontin ja tulevan talon väliin Perustava…
05.5.2023
Petri Tuominen rakennutti 136 neliöisen hirsitalon. Perustuskumppanin valintaan vaikuttivat mm.…