Perustavan avoimet työpaikat

Meille töihin

Rekrytoimme säännöllisesti uusia työntekijöitä eri puolille Suomea. Meillä työntekijät mm. jakavat yrityksemme arvot ja ovat sitoutuneita toimintamme tavoitteisiin. Lue, mitä Taru Furu kertoo suunnittelijan työstään Perustavalla ja mitä pari asentajaamme kertovat Perustavasta työpaikkana. Voit myös tutustua kattaviin henkilöstöetuihimme.

Alla näe avoimet työpaikkamme. Halutessasi voit jättää meille myös avoimen hakemuksen tältä sivulta löytyvällä lomakkeella.

Ihan rimpulat eivät pärjää, mutta tekijät tarttuvat!

Lähetä hakemuksesti täältä >>

Eikö ollut ihan itsellesi sopivia työpaikkoja, mutta jotakuta toista voisi kiinnostaa? Jaa ja vinkkaa!

"Poikani pääsi Perustavalle kesätöihin. Taisi olla vuosi 2008. Tuli kotiin ensimmäisen päivän jälkeen, nukahti sohvalle. Herättelin siinä tovin verran, toisti unissaan: Plus miinus puoli milliä on toleranssi yläpinnassa. Herättyään kertoi oppineensa tasolaserin käytön.”

Nissislassi, Hollola