Sievitalo ja Perustava Nollakorko

-Kilpailutimme talopakettimme viidellä eri talotoimittajalla kysellen heiltä, mistä kannattaa hankkia perustukset. Kaikki nämä mainitsivat Perustavan laadukkuuden – sanoivat myös, että kallis mutta hyvä, naurahtaa Topi Kemppainen, pientalon rakennuttaja Lahdesta.

-Meidät vakuutti Perustavan ja Sievitalon kanssa kolmistaan pidetty palaveri, jossa kaikki talomme rakentamisen tarpeet sekä rajapinnat tulivat selkeän kirkkaiksi ja katetuiksi, hän jatkaa.

Perustava Nollakorko -ratkaisu sopii meille

-Tämä alue on 60-luvun kaava-aluetta. Tontillamme on sijainnut vanha talo, jonka meille tontin myynyt henkilö purki pois. Tontti on tasainen, pieni kuoppa oli entisen pannuhuoneen kohdalla. Tämä alue on hiekkapohjaista Salpausselän harjua.

Topi kertoo, että heille oli alun perin selvää rakennuttaa talo. Kesällä syntyneen pienen pojan ja kolmivuotiaan esikoisen kanssa touhutessa vapaa-ajan saa kyllä sujumaan ilman talonrakentamisen huolia ja vaivaa. Kattopellityksen tuntijana Topi aikoo kuitenkin osallistua konesaumakaton tekoon – se on LVI-liittymien sekä kivijalan pintakäsittelyn lisäksi ainoat asiat, joista heidän tilaajina on pitänyt ja pitää huolehtia.​​​​​​​

Edellä mainitun yhteispalaverin jälkeen Perustava tarjosi Nollakorko -ratkaisua. Topi kertoo olleensa toki jo päättänyt hankintansa, mutta kauppa vahvistettiin luonnollisesti tarjouksen jälkeen. Palaveriin osallistuneiden Perustavan toimitusjohtaja Markku Nenosen ja Sievitalon edustajan Markus Lahtisen keskustelua seuratessa Topille oli tullut selkeä käsitys, mitä Perustava ja Sievitalo olivat tarjoamassa. He Kemppaiset tulevina kodinomistajina voisivat olla huolettomia, yllätyksiä matkan varrella ei tulisi eteen. Kaikki kodin rakentamiseen tarvittava tulisi kiinteähintaisena, luotettavasti tehtyjen sopimusten perusteella

-Talon runko on nyt hyvien perustusten päällä. Kaikki on todella mennyt hienosti, Topi toteaa.

-Teimme normaaliin tapaan, Nollakorkoon sisältyen maaperätutkimuksen ja siihen nojautuen toteutimme perustuksen asentamisen suoraan hienotasatun sorapatjan päälle, ilman anturaa. Tehty perustus tulee kestämään talon iän ja samalla on säästetty turhasta materiaalin käytöstä, Perustavan projektipäällikkö Tuomo Paaso-Rantala avaa ratkaisua.

Perustava Nollakoron lisäksi asiakas tarvitsee ainoastaan tontin, talopaketin ja liittymien hankinnan tontin rajalle. Kaikki muu talon ja pihan alle tarvittava materiaalit, työt, rahdit sisältyvät Nollakoron kiinteähintaiseen ratkaisuun, näin myös Talo Kemppaisen kohdalla on toteutunut.

-Luvatun mukaisesti budjetti ei pettänyt eikä yllätyksiä ole tullut, Topi kuittaa.

Perustavan eKivi – tehdasvalmisteista varmuutta

Markku Nenonen soitti Topi Kemppaiselle tarjoten Perustava eKivi -ratkaisua. Se etuna olisi Nollokoron tapaisesti varmuus, huolettomuus, selkeys ja laatu. Tähän ratkaisuun päädyttiin ja Perustavan Lammin elementtitehtaalla valmistetut perustuselementit asennettiin Lahden Tähtitorninkadun tontille.

Tuomo Paaso-Rantala kertoo eKiven ratkaisun olevan hyvin loppuun asti harkittu ja kehitetty. Sen betoniosat, eristykset ja liittymäsaumat on suunniteltu sopimaan sekä anturaperustuksiin että louhepatjaperustuksiin.

-eKiven etuja ovat erittäin tasaiset ja suorat pinnat. Esimerkiksi ulkopuolen jälkikäsittely on helppoa sileälle pinnalle. Perustavalta tulee myöhemmin valmiiksi värilliset eKivet - sitä odotellessa!, Tuomo toteaa.

eKivet ovat mittatarkkoja. Niiden pinta on valmiiksi säänkestävä eikä niiden asentamiseen liity esimerkiksi jäätymisriskiä. Niiden rakenne on energiatehokas. Asentamisen suhteen tuote on myös ympäristöystävällinen - eKivien asentamisen jälkeen tontille ei jää esimerkiksi yhtään betonijätettä. Valettavien perustuksien tekoon nähden rahdattavien tonnien määrä on pienempi. Sen lisäksi muun muassa raskaan kaluston käyttämisen tarpeettomuus lisäävät eKiven ekologisuutta.

-eKiven rakenteelliset ominaisuudet, lämpötekniset edut ja mittatarkkuus ovat meille asiakkaana tärkeitä asioita. Ensi kesänä sokkelipintaa käsitellessä ei myöskään tule yllätyksiä, siitä voin olla varma. Kunhan tämä talvi helpottaa ja kiven pinta kuivuu, Topi Kemppainen vakuuttaa.

Hyvää ja selkeää palvelua

Topi Kemppainen hymyilee tyytyväisenä. Perustavan osalta työt on tehty ja loppukatselmus on pidetty. Perustavan loppulaskukin oli sopimuksen mukainen – Nollakoron periaatteiden mukaisesti.

Topi toteaa, että Perustavan palvelu oli alusta lähtien selkeää, tiedot ymmärrettäviä ja hänen kysymyksiinsä tuli hyvät vastaukset.

-Tuote, palvelu ja aikataulu toteutuivat odotusten mukaisina. Aikataulussa oli pelivaraa, mutta se oli meille sopiva.

Topi toteaa Perustavan ja Sievitalon tarjousten ja sopimusten muodostaman kokonaisratkaisun olleen heille ’nappiin osunut’. He asiakkaana, tulevina kodin asukkaina voivat luottaa toteutukseen. He saavat oman laadukkaan kotinsa huolettomasti, varmasti ja sovittuun hintaan!

Teksti ja kuvat: Heska Korhonen

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>