UUTINEN

Henkilöstöpäällikkö Veikko Nissilän vuosi Perustavalla

Vuosi sitten Perustavan henkilöstöpäällikkönä aloittanut Veikko Nissilä reflektoi omassa tekstissään kulunutta vuotta HR-päällikön silmin. Paljon on ehtinyt tapahtumaan kaikissa eri henkilöstöryhmissä, mutta jokaista perustavalaista ohjaa yrityskulttuurin lisäksi Perustavan arvot; ihmisläheisyys, ahkeruus ja tinkimätön laatu.


Aloitin oikeastaan tasan vuosi sitten Perustavan HR-päällikkönä. Työpaikan vaihtopäätöksen aikaan pohdin, mitä Perustava voisi antaa minulle ja mitä minä voisin antaa Perustavalle. Ennakko-odotusten ja lukuisten käymieni keskusteluiden perusteella minulle muodostui käsitys siitä, että Perustavan yrityskulttuuri on poikkeuksellinen ja yrityksen liiketoiminta kehittyy ja kasvaa. Kaiken kukkuraksi minulle välittyi kokonaiskuva, että Perustavalla on intohimoinen tavoite luoda rakennusalan paras työpaikka. Perustavan arvot ihmisläheisyys, ahkeruus, tinkimätön laatu yhdessä innostavan vision ”Halutuin kumppani” kanssa houkuttelivat vaihtamaan työpaikkaa.

Perustavan yrityskulttuuri

Kokemukseni mukaan parasta Perustavan työkulttuurissamme on ihmisläheisyys. Ihmisläheisyys näkyy henkilöstömme kunnioittavana suhtautumisena omiin työkavereihin ja toisiin ihmisiin sekä epäonnistumisten hyväksymisenä osana kasvua. Henkilökohtaisesti koen työssäni ihmisläheisyyden niin, että saan ennen kaikkea olla oma itseni ja päättää itsenäisesti oman vastuualueeni hoitamisesta. Olen saanut kokea, että henkilöstötyö on innostavaa tekemistä ja että sille on tarvetta Perustavalla. Lisäksi minulla on tunne, että osaamistani arvostetaan, pääsen vaikuttamaan yrityksemme tulevaisuuteen ja että saamme yhdessä asioita aikaan. 


"Yhteenkuuluvuus ja tunne siitä, että me kaikki työyhteisössämme olemme tärkeitä, on mielestäni todellisuutta Perustavalla."


 

Hyvä ja turvallinen rakennusalan työpaikka 

Omat työtehtäväni ovat Perustavalla monipuoliset. Vastaan osaltani mm. henkilöstöön, viestintään, turvallisuuteen ja vakuutuksiin liittyvistä asioista. Työssäni saan tehdä yhteistyötä yrityksemme johdon, yksiköiden päälliköiden ja muiden henkilöstöryhmien kanssa. Lisäksi olen päässyt toimimaan ulkopuolisten yhteistyötahojen kuten työterveyshuoltojen, vakuutusyhtiön, oppilaitosten ja eri viranomaisten sekä muiden kumppaneiden kanssa.

Työsuojelu- ja YT-toimikunnat pyörivät hyvässä yhteishengessä, ja niissä on tärkeää kehittää paikallista sopimista ja halutuimman työpaikan rakentamista.  Olen tämän kuluneen vuoden aikana päässyt myös rakentamaan Perustavan Isoa kuvaa, jossa on HR:lle isoja teemoja: Miten henkilöstömme toimii vision ja arvojen mukaan? Miten uusi tavoite ”Hyvä ja turvallinen rakennusalan työpaikka” innostaa nykyistä ja tulevaa henkilöstöämme? Miten kehitämme henkilöstön osaamista ja varmistamme, että meillä on riittävästi henkilöstöä? Entä miten rakennamme onnistumista tukevaa työkulttuuria?    

Perustavan avoimet työpaikat

Perustavalla olen saanut luoda omannäköiset rekrytointi- ja perehdytysprosessit. Lisäksi olen saanut kehitellä erilaisia malleja henkilöstötyöhön ja työsuhteenelinkaareen liittyen. Samalla olemme kehittäneet turvallisuuteen ja terveyteen liittyviä käytäntöjä. Tärkeää on ollut myös edellä olevien asioiden jalkauttaminen käytäntöön.

Perustavalla avoimia työpaikkoja on auki jatkuvasti.  Rekrytointeja tehdään sitä mukaan ja potentiaalisten hakijoiden persoonallisuuksien analysointi on ollut mielenkiintoista. Markkinoinnin somenäkyvyyden lisääminen on osaltaan kasvattanut positiivista työnantajamielikuvaamme ja myös rekryjen hakijamäärät ovat sen myötä kasvaneet huimasti. Ilman oman rekrytointijärjestelmän hankintaa en olisi selvinnyt rekrytoinneista. 


"Monia työ- ja toimeksiantosopimuksia sekä johtajasopimuksia on tullut vuoden aikana laadittua - ja mikä tärkeintä: olemme saaneet rekrytoitua sopivia henkilöitä töihin Perustavalle."


 

JYEAT-koulutus operatiiviselle johdolle - henkilöstöedut koko porukalle

Olemme halunneet Perustavalla keskittyä henkilöstömme osaamiseen ja hyvinvointiin. Esihenkilöille on rakennettu heidän osaamistansa tukeva esimiesvalmennus (JYEAT). Sen tavoitteena on luoda yhtenäiset johtamiskäytännöt ja varmistaa onnistumisen edellytyksiä yksiköissämme.  Helmikuussa vietetty Perustava-päivä Vierumäellä, elokuun Perustavan PowerPark -perhepäivä sekä yksiköiden virkistyspäivät ovat lisänneet henkilöstön yhteenkuuluvuutta. Myös uusille työntekijöille pidetyt Talo tutuksi –koulutukset ovat saaneet kiitosta.

Kiitosta ovat saaneet myös kattavat henkilöstöetumme. Tälle vuodelle lisätty e-Passin hyvinvointietu on ollut tykätty uudistus. Tarjoamme nyt joulukuussa porukallemme virtuaalisen jouluillan ja Feelian kautta kattavan jouluisen ruokaboksin kotiin. Osallistuvan yrityskulttuurin luominen sekä henkilöstönäkökulmien huomioiminen on mielestäni otettu enenevässä määrin mukaan päätöksenteossa Perustavalla.  

Fiiliskysely

Perustavalla on hyvä tilanne sairauspoissaolojen, työhyvinvoinnin sekä innostuneen ilmapiirin osalta. Teimme kolme lyhyempää fiiliskyselyä, joiden tulokset olivat hyvällä tasolla. Viimeisimmän fiiliskyselyn vastausprosentti läheni 90 %. Asentajien tekemä työ on liikkuvaa ja välillä vastausprosentti on paljon alhaisempi. Olemme vuoden mittaan rakentaneet erilaisia kyselyitä ja palautemenettelyitä. 

Tärkeää työkulttuurissamme on luoda turvallinen ilmapiiri, jossa henkilöstö uskaltaa kommentoida, kysyä ja kyseenalaistaa asioita pelkäämättä nolatuksi tulemista ja jossa sallitaan välillä mokatakin. Omassa työssäni haluan kannustaa henkilöstöämme kertomaan mieltä painavista asioista. Ymmärrämme sen, ettei kukaan meistä ole robotti; joskus elämään tulee kuormittavia asioita ja yhdessä voidaan selvitä kuormittavien tekijöiden yli. Epäkohtien puheeksi ottamiseen kannustaminen ja avoimen vuorovaikutuksen edistäminen ovat myös osa työtäni.

 

Korona ja vuoden summaus

Koronavirus on aiheuttanut yllätyksellisen muutoksen meidän kaikkien toimintaympäristössämme, millä on isoja vaikutuksia henkilöstötyöhön ja viestintään sekä työskentelyolosuhteisiin. Olemme pyrkineet parantamaan Perustavan sisäistä viestintää ja tärkeässä roolissa on ollut Teams-ympäristö. Kanavasta halutaan saada intranetin kaltainen mutta vuorovaikutteisempi kanava. Teamsin avulla henkilöstömme pääsee kiinni Perustavan uutisiin ja ohjeistuksiin, voi osallistua keskusteluihin ja jakaa toisille omaa tietämystään.

Vuoteen 2020 on mahtunut monenlaisia kohtaamisia sekä pääsääntöisesti miellyttäviä ja rakentavia keskusteluita. Olemme pystyneet oppimaan ja syventämään keskustelujen kautta osaamistamme ja tuomaan esiin ennen kaikkea erilaisia näkökulmia. On ollut myös niitä kohtaamisia, joissa yhteinen matkamme on päättynyt, mutta olemme niissäkin säilyttäneet toinen toisemme arvostamisen ja ihmisläheisyyden.

Autolla olen ajanut ympäri Suomea yli 40 000 km (maaliskuu-toukokuu oli koronasta johtuen hiljaisempi aika). Meillä on vielä kehittämistä henkilöstötyössä - matka jatkuu siis ensi vuonnakin. Onneksi saan tiimiini kaksi uutta huipputyyppiä. Myös Perustava kehittyy ja kasvaa edelleen, joten myös monenlaisille henkilöstöasioiden kehittämiselle on tarvetta tulevaisuudessakin. Se onkin sitten toinen tarina, josta kerromme myöhemmin.


Kouvolassa 2.12.2020

HR-päällikkö Veikko Nissilä

040 548 7249


Ps. Jos haluat olla mukana Perustavan tarinassa ole rohkeasti yhteydessä tai katso meidän avoimet työpaikat


Lisätietoa rakentamisesta

Maaperätutkimus ja maarakennustyöt – Ota nämä huomioon talon rakentamista suunnitellessa

Talon suunnittelu – vältä nämä yleiset virheet

Talon perustukset - Mistä perustusten hinta koostuu?

Talon rakentaminen - 10 askelta omaan kotiin >>

Talon rakentaminen - Mitä ovat hyvän tontin tunnusmerkit ja mistä aloittaa hankkeen suunnitttelu? >>

Kaikki lähtee perustuksista >>

Tulevaisuuden asuminen - Katso video ASTA 2020 -Messuilta Tampereelta >>

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

 


Kaipaatko apua hankkeessasi? Jätä yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella.

Pakollinen
Pakollinen
Pakollinen

PERUSTAVA

Perustava on enemmän kuin pelkkä perustusurakoitsija. Me palvelemme koko maan laajuisesti rakennusliikkeitä, talotoimittajia ja yksityisiä rakennuttajia kumppanuusperiaatteella — geopalveluista aina runkotoimituksiin asti. Mietimme juuri sinun tarpeisiisi sopivat rakenteet — rakennuspaikan ja rakennuksen asettamat vaatimukset huomioiden —, joilla varmistamme kustannussäästöt.

Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Valamme väestönsuojat ja toteutamme tukimuurit. Kellarit ja muut betonirungot valmistamme omalla elementtitehtaalla Lammilla.

Meiltä saat 

  • Perustus- ja päärakennesuunnittelun osana perustustoimitusta

  • Betoniperustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin ja toimitiloihin

  • Tukimuurit, väestönsuojat, ja betonirungot joko elementteinä tai paikallavaluna

  • Geopalvelut eli pohjatutkimukset ja pohjarakennesuunnittelut Etelä- ja Keski-Suomessa

  • Infrapalvelut eli maarakennustyöt kokonaisurakkana Lahdesta Helsinkiin.

Uusimmat uutiset

06.4.2021
Hiljattain avatun Vihdin yksikön myötä, Perustava Espoo keskittyy jatkossa palvelemaan Espoon ja…
26.3.2021
Rakentaja Atte Jokitalo kertoo vieraskynässä kokemuksiaan Päijänteen ympäriajosta sekä vertaa omaa…
25.3.2021
Perustava-konserniin siirtynyt Perustava Asennus keskittyy betonielementtien asennukseen ja…
09.3.2021
Työturvallisuus perustuu suunnitteluun ja ennakointiin. Näin todettiin 9.3.2021 Perustavan…
03.3.2021
Huhtikuun alusta avattava Perustava Vihti on löytänyt toimitilat Hiekan teollisuusalueelta…
01.3.2021
Työnhaun ei pidä olla jäykkää, mutta omalla hyvällä työhakemuksella voi erottautua kohinan keskeltä.