UUTINEN

Juha Aaltonen aloittaa Perustavan myyjänä Vaasassa

Perustavan Seinäjoen yksikkö saa naapuriin Pohjanmaalle lisäkäsiä omaan myyntiin. Juha Aaltonen aloittaa myyjänä Vaasan alueella 21.9.2020 alkaen ja tulevan syksyn aikana Vaasaan on tarkoituksena rakentaa Juhalle oma fyysinen toimipiste. Juhan tulon myötä pystymme palvelemaan entistä paikallisemmin Pohjanmaalla kaikkia kotitalouksia ja ammattirakentajia.


Yli kaksikymmentä vuotta rakennusalan valvonnassa työskennellyt Juha Aaltonen on entuudestaan tuttu nimi Perustavalle. Niin Seinäjoella kuin Vaasassa Juha on ollut tasaisin väliajoin valvomassa niitä kohteita, mihin Perustava on toteuttanut perustukset. Kuluvan vuoden heinäkuussa Juha oli huomannut Perustavan avoimista työpaikoista Vaasan myyjän rekryilmoituksen. Tähän tilaisuuteen hän päätti tarttua. 


”Minulla oli vielä keväällä aikomuksena lähteä viemään omaa yritystä ja rakennusvalvontaa vähän pidemmälle, mutta kun tuli koronaa ja vähän muuta tähän kevääseen ja tämä Perustavan paikka aukesi niin päätin laittaa omat touhut holdiin. Sitä paitsi kiinnostus pienempää rakentamista kohtaan oli lisääntynyt tehdessäni projektimyynnin töitä valvonnan lisäksi. Perustusmyyjänä pääsen palvelemaan yksittäisiä rakentajia ja rakennusliikkeitä ja samalla miettimään juuri heille parhaita ratkaisuja. ”



 


Työuran alkuaikoina Juha työskenteli rakennusliikkeessä työmaamestarina ja laskijana. Tämän jälkeen hän teki omia urakoita rakennusalalla ja 2000-luvun alun jälkeen suuntautui projektimyyntiin Lumonille. Myyntitöissä vierähti seuraavat vuodet ja Lumonin lisäksi Juha on ehtinyt olemaan myös myyntipäällikkönä Koneella ja Schindlerillä. Kysyttäessä oliko Juha sitten "ehta pohojalaanen", mies paljasti olleensa Turusta kotoisin, mutta muuttaneensa Pohjanmaalle 2000-luvun alussa.

"Nykyään alan olemaan jo kyllä aika pohjalainen. Monesti kysytään osaanko ruotsin kieltä kun Vaasassa ollaan, mutta Vaasassa pärjään hyvin suomellakin. Sitä paitsi kun puhun ruotsia niin asiakas vaihtaa monesti suomeksi. Mielummin näkisin sen paikallisuuden ja täällä asumisen olevan se ykkösjuttu. Ja kun on jo pidempään täällä asunut ja työskennellyt. Vaasassa olen jostain kumman syystä kulkenut töissä koko ikäni ja rakennusliikkeet täällä ovat hyvinkin tuttuja."

Innostuneena rakentajia auttamaan

Myynnin parissa Juha on tottunut toimimaan suositusten ja suositteluiden kautta sekä sähköisiä työkaluja hyväksikäyttäen. Myyntityö luonnollisesti vaatii jalkautumista ja aktiivista otetta, mutta perustuksia tarjotessa Juha haluaa sinkoilun sijaan sitoutua noudattamaan valittua tuotestrategiaa. On kaikkien etu keskittyä tarjoamaan asiakkaille juuri sellaisia perustusratkaisuja, joita myös Perustavalla osataan parhaiten tehdä. Loppuviimein isot ja pienet työmaat tehdään Juhan mukaan samalla tavalla;  molemmat aloitetaan kulmasta.

"Olen kyllä erittäin innoissaan tästä alkavasta pestistä, ja lähden mielelläni asiakkaiden tontille katsomaan millaista rakennusta sinne on nousemassa ja miten Perustava voi kussakin hankkeessa olla avuksi. Naapurissa touhuava Seinäjoen yksikkö on täynnä pätevää porukkaa ja eiköhän he auta vähän vanhempaakin kulkijaa pääsemään alkuun uudessa hommassa. Olen aina arvostanut Perustavan asiakaslähtöisyyttä ja sitä, että täällä vastataan päivämäärällä koska. Yksittäistä asiakasta, kuten kotitalouksia tai ammattilaisia kiinnostaa kuulla, koska juuri hänen perustukset tullaan tekemään ja sitä viestiä lähden nyt asiakkaille kertomaan."

Toivotamme Juhalle runsasta menestystä uuteen tehtävään sekä tulevaan Vaasan valloitukseen!


Lisätiedot

Sami Antila
Yksikönpäällikkö
040 753 5837
sami.antila@perustava.fi

Veikko Nissilä
Henkilöstöpäällikkö
040 548 7249
veikko.nissila@perustava.fi


Lisätietoa rakentamisesta

Maaperätutkimus ja maarakennustyöt – Ota nämä huomioon talon rakentamista suunnitellessa

Talon suunnittelu – vältä nämä yleiset virheet

Talon perustukset - Mistä perustusten hinta koostuu?

Talon rakentaminen - 10 askelta omaan kotiin >>

Talon rakentaminen - Mitä ovat hyvän tontin tunnusmerkit ja mistä aloittaa hankkeen suunnitttelu? >>

Kaikki lähtee perustuksista >>

Tulevaisuuden asuminen - Katso video ASTA 2020 -Messuilta Tampereelta >>

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

 


Kaipaatko apua hankkeessasi? Jätä yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella.

PERUSTAVA

Perustava on enemmän kuin pelkkä perustusurakoitsija. Me palvelemme koko maan laajuisesti rakennusliikkeitä, talotoimittajia ja yksityisiä rakennuttajia kumppanuusperiaatteella — geopalveluista aina runkotoimituksiin asti. Mietimme juuri sinun tarpeisiisi sopivat rakenteet — rakennuspaikan ja rakennuksen asettamat vaatimukset huomioiden —, joilla varmistamme kustannussäästöt.

Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Valamme väestönsuojat ja toteutamme tukimuurit. Kellarit ja muut betonirungot valmistamme omalla elementtitehtaalla Lammilla.

Meiltä saat 

  • Perustus- ja päärakennesuunnittelun osana perustustoimitusta

  • Betoniperustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin ja toimitiloihin

  • Tukimuurit, väestönsuojat, ja betonirungot joko elementteinä tai paikallavaluna

  • Geopalvelut eli pohjatutkimukset ja pohjarakennesuunnittelut Etelä- ja Keski-Suomessa

  • Infrapalvelut eli maarakennustyöt kokonaisurakkana Lahdesta Helsinkiin.

Uusimmat uutiset

13.3.2024
Perustavan toimitusjohtaja Sampo Jäntti vieraili Rakennetaan yhdessä ry:n podcastissa. Kuuntele…
20.10.2023
Rakennustyöt alkavat välittömästi ja projekti valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.
04.9.2023
Perustava Oy ja rakennusyhtiö SRV ovat sopineet Äänekoskelle rakennettavan Metsä Woodin Kerto…
28.8.2023
Orimattilan kaupunki järjestää tonttipäivän Virenojalla tiistaina 5.9.2023 klo 16-19. Perustava on…
26.6.2023
Perustava-konsernin emoyhtiö Perustava Group Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty 22.6.2023…
14.6.2023
Uusi sarja jatkaa suositun Äkäslompolo-sarjan jalanjäljissä. Sarjan päähenkilönä toimii asentajamme…