UUTINEN

Asuntomessut Tuusulassa 2020

Perustava on tehnyt Tuusulan asuntomessualueella kolmeentoista kohteeseen yhteensä 31 eri perustusta. Asuntomessujen messukartassa on yleisölle avoinna yhteensä 41 kohdetta,  ja niistä siis 13 seisoo Perustavan vahvojen valusokkeleiden päällä. Alueelle toteutettiin sokkeleita sekä maanvaraisena että paalutettavana perustuksina. Lisäksi useaan kohteeseen toteutettiin samalla kertaa autotalleja tai varastoja. Ompahan joukossa myös muuan kesäkeittiö ja uima-allas perustuksineen.


Asuntomessut 2020 avautuivat eilen 3.8.2020 Tuusulan Rykmentinpuistossa.  Tapahtuman virallisena suojelijana toimii maamme presidentti Sauli Niinistö. Messut ovat 50-vuotisjuhlamessut ja niiden teemana on tuoda esiin kaupunkiasumisen parhaat puolet yhdistettynä kylämaiseen yhteisöön.

Tuusula on tunnettu vahvoista kulttuuriperinteistä taiteilijayhteisöineen ja tänä vuonna messuilla on esillä taidetta niin ympäristössä kuin messukohteissa. Messualue eli Rykmentinpuisto muodostaa tulevaisuuden kyläkaupungin, jossa huomioidaan eri ikäisten asukkaiden tarpeet jokaisessa elämänvaiheessa.

Työnjohtajana Perustavan tekemissä messukohteissa ja sokkeleissa toimineet Jouni Toivonen ja Mikko Salokallio Mäntsälän ja Vantaan yksiköistä kuvaavat messualuetta mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Alueella oli sekä paalutettavia että maanvaraisia perustuksia, joka tarkoitti sitä että perustusten korkeudet vaihtelivat 900 mm ja 1200 mm korkeina.

Jossakin messukohteissa saattoi perustustyypit vaihdella jopa samalla tontilla paalutettavan ja maanvaraisen ratkaisun välillä. Talousrakennusten alle myös tehtiin sokkeleita, ja esimerkiksi Villa Lehtelään toteutettiin laatta tulevan uima-altaan alle. Samalla tontilla myös sokkelikorkeudet kasvoivat aina 1500 mm korkeaksi. Esimerkkinä myös Honka Huomen sai Perustavan toimesta tukimuurin ja pilarianturoita piha-aitaa varten.


”Messukohteissa joutui kyllä laittamaan oman ammattitaidon peliin, sillä varsinkin alkuun oli monen asian kanssa puljattavaa mm. Tuusulan kunnan kanssa. Onneksi kaikki kuitenkin kääntyivät parhaiten päin ja messut ovat nyt käynnissä nyt täyttä häkää!”


Perustavan työnjohtajien mukaan messukohteet eivät kuitenkaan poikenneet perustusten osalta tavanomaisesta rakentamisesta mitä muuallakin tehdään. Toki moderneissa taloissa haasteensa asettaa se, että tontin eri rakennukset tehdään saman katon alle, mutta erillisinä ratkaisuina. Silloin mittaamisen kanssa pitää olla äärimmäisen tarkkana, jotta kukin rakennus tulee kokonaisuuden kannalta juuri oikeaan paikkaan. Sokkelivalumuotteja ei myöskään saa tuettua toisiinsa vaan "laatikot" tehdään irrallisena toisistaan.

Tämän vuoden asuntomessuilla on valittuna neljä vahvaa teemaa; asuminen tänään ja huomenna, sisustus- ja rakentaminen, taide ja hyvinvointi sekä vastuullisuus. Perustava toivottaa kaikille hyvää ja turvallista messukuukautta!

Perustava on tehnyt sokkelit näihin messukohteisiin

Perustava messukartta 2020


Lisätietoa rakentamisesta

Maaperätutkimus ja maarakennustyöt – Ota nämä huomioon talon rakentamista suunnitellessa

Talon suunnittelu – vältä nämä yleiset virheet

Talon perustukset - Mistä perustusten hinta koostuu?

Talon rakentaminen - 10 askelta omaan kotiin >>

Talon rakentaminen - Mitä ovat hyvän tontin tunnusmerkit ja mistä aloittaa hankkeen suunnitttelu? >>

Kaikki lähtee perustuksista >>

Tulevaisuuden asuminen - Katso video ASTA 2020 -Messuilta Tampereelta >>

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

 


Kaipaatko apua hankkeessasi? Jätä yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella.

PERUSTAVA

Perustava on enemmän kuin pelkkä perustusurakoitsija. Me palvelemme koko maan laajuisesti rakennusliikkeitä, talotoimittajia ja yksityisiä rakennuttajia kumppanuusperiaatteella — geopalveluista aina runkotoimituksiin asti. Mietimme juuri sinun tarpeisiisi sopivat rakenteet — rakennuspaikan ja rakennuksen asettamat vaatimukset huomioiden —, joilla varmistamme kustannussäästöt.

Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Valamme väestönsuojat ja toteutamme tukimuurit. Kellarit ja muut betonirungot valmistamme omalla elementtitehtaalla Lammilla.

Meiltä saat 

  • Perustus- ja päärakennesuunnittelun osana perustustoimitusta

  • Betoniperustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin ja toimitiloihin

  • Tukimuurit, väestönsuojat, ja betonirungot joko elementteinä tai paikallavaluna

  • Geopalvelut eli pohjatutkimukset ja pohjarakennesuunnittelut Etelä- ja Keski-Suomessa

  • Infrapalvelut eli maarakennustyöt kokonaisurakkana Lahdesta Helsinkiin.

Uusimmat uutiset

07.10.2024
Perustavan osasto löytyy numerolla 6h29. Tervetuloa mukaan kansainvälisiin rakennus- ja…
26.6.2024
Perustava Oy ja infrarakentaja Louhintahiekka Oy ovat sopineet Metsä Groupin tehdasalueelle…
07.5.2024
Vuonna 2022 asetimme Perustavalla yhdeksi tavoitteeksi asiakastyytyväisyyden jatkuvan parantamisen.…
13.3.2024
Perustavan toimitusjohtaja Sampo Jäntti vieraili Rakennetaan yhdessä ry:n podcastissa. Kuuntele…
20.10.2023
Rakennustyöt alkavat välittömästi ja projekti valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.
04.9.2023
Perustava Oy ja rakennusyhtiö SRV ovat sopineet Äänekoskelle rakennettavan Metsä Woodin Kerto…