PERUSTAVA  |  RAKENTAJAN VINKIT

Tontin ostaminen: hyvän tontin tunnusmerkit

Kun haave omasta kodista alkaa tulla ajankohtaiseksi, tulevan rakentajan mielessä pyörii valtava määrä kysymyksiä ja pohdittavia asioita. Tähän blogiin on koottu muutamien rakennusalan ammattilaisten huomioita tontin ostamisesta, omakotirakentamisesta, projektin etenemisestä ja perustusten teosta.

Mitä ovat hyvän tontin tunnusmerkit?

Tontti tulee määrittämään rakennushankkeesi kokonaisbudjettia suuresti. Pehmeälle maaperälle tai rinteiselle tontille on huomattavasti kalliimpaa rakentaa kuin tasaiselle, kantavalle maaperälle. Tontin muoto ja asettuminen eri ilmansuuntiin nähden määrittävät myös talon suunnittelua. 

Tontin ulkoisista merkeistä, kuten pinnan muodoista, kasvillisuudesta ja ilmansuunnista voi tehdä suuntaa-antavia arvioita maaperän laadusta. Lehtipuut ja runsas, rehevä kasvillisuus viittaavat kosteaan maaperään. Kanerva ja mänty viihtyvät kuivalla kankaalla, joka on yleisesti ottaen hyvä rakennusalusta omakotitalolle. 

Tontin ja lähialueen historiaan kannattaa tutustua. Ota selvää, onko tonttisi lähellä ollut esimerkiksi teollisuutta, jonka jäljiltä maaperä voisi olla jollain tapaa saastunut. 

Ammattitaitoisesti toteutettu maaperätutkimus on suositeltava toimenpide. Maaperätutkimus kertoo tontin maatyypin ja kantavuuden, joiden pohjalta määritetään perustamistapa. 

Ihanteellisessa tilanteessa tontin maanpinnat viettävät tontilta pois päin, eikä liian varjostavia puita tai rinteitä ole talon välittömässä läheisyydessä. Varjostava kuusimetsä tai jyrkkä etelän puoleinen rinne pitävät talon varjossa ja ilman suhteellista kosteutta korkeammalla. Näissä olosuhteissa ulkovuorilaudoitukseentulee herkästi homepilkkua. 

Todellisuudessa ihanteelliset kuivat tontit ja maaperältään kantavat tontit ovat etenkin pääkaupunkiseudulla lähes mahdoton haave. Monet hyvät paikat on jo rakennettu, joten uudisrakentajat joutuvat turvautumaan yhä useammin paalutukseen, louhintaan ynnä muihin lisätoimiin. Tällöin rakennushankkeen ammattitaitoinen suunnittelu nousee yhä suurempaan rooliin. 
 


Ammattilainen osaa arvioida budjettisi, suunnitelmiesi ja tonttisi yhteensopivuutta, joten palkkaa vastaava työnjohtaja mukaan projektiisi hyvissä ajoin, mielellään jo ennen tontin ostoa. Tontti ja suunnitelmat määräävät koko hankkeen budjettia suuresti. 


 

Tällä videolla Perustavan myyjä Sergei Zaychenko ja Antti Korpi käyvät tutustumassa erilaisiin tontteihin.  Sen katsottuasi tiedät, mihin asioihin kannattaa keskittyä tontin ostamisessa.

Hyvin suunniteltu on enemmän kuin puoliksi tehty – panosta pääsuunnittelijaan ja vastaavaan työnjohtajaan 

Maankäyttö- ja rakennuslaki määrää, että ”rakennushankkeeseen ryhtyvän käytettävissä tulee olla riittävän ajoissa ja suunnittelutehtävän vaativuutta vastaavasti pätevyysvaatimukset täyttävät suunnittelijat.” Samainen laki ohjeistaa, että pääsuunnittelija otettaisiin avuksi jo rakennustyyppiä ja sen tontille sijoittumista pohdittaessa. 

Ulkopuolinen, rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymä vastaava työnjohtaja tulee lain mukaan palkata viimeistään siinä vaiheessa, kun työmaalla aloitetaan maatyöt. Vastaava työnjohtaja on vastuussa siitä, että työmaalla suoritetut toimet ovat rakentamiselle asetettujen lakien, säännösten ja määräysten mukaisia. 

Vastaavan työnjohtajan lisäksi talohanke vaatii siis myös jo aiemmin mainitun pääsuunnittelijan, joka vastaa suunnittelun kokonaisuudesta ja sen laadusta. Pääsuunnittelija huolehtii, että rakennussuunnitelma ja erityissuunnitelmat muodostavat eheän kokonaisuuden. Sama henkilö voi toimia sekä vastaavana työnjohtajana että pääsuunnittelijana. 

Ammattilainen osaa arvioida budjettisi, suunnitelmiesi ja tonttisi yhteensopivuutta, joten palkkaa vastaava työnjohtaja mukaan projektiisi hyvissä ajoin, mielellään jo ennen tontin ostoa. Tontti ja suunnitelmat määräävät koko hankkeen budjettia suuresti. 
 


Kysy vastaavalta työnjohtajaltasi suosituksia hyvistä rakennustyöntekijöistä ja hyödynnä työnjohtajan ammattitaitoa muissakin kilpailutuksissa. 


 

Rakennushankkeeseen tarvittava työvoima – muut ammattilaiset

Vuonna 2018 36 % omakotitaloista ostettiin muuttovalmiina. Alle kolmasosa (28 %) taloista valmistui omatoimisesti rakentaen. Loput 36 % taloista rakennettiin osaurakoina tai tuntitöinä ammattilaisella. Noin joka toinen rakentaja osallistui talon rakentamiseen jollain tavalla itse.

Ammattitaitoisen työvoiman saanti työmaalle ja sitä kautta työvoimakustannusten arviointi on tällä hetkellä haastavaa. Laadukkaan työvoiman vaikea saatavuus saattaa osaltaan myös hidastaa rakennushankkeen etenemistä ja lisätä välillisiä kustannuksia, kuten mahdollista vuokralla asumisen pituutta ja esimerkiksi työmaa-aikaista sähkönkulutusta. 

Kysy vastaavalta työnjohtajaltasi suosituksia hyvistä rakennustyöntekijöistä ja hyödynnä työnjohtajan ammattitaitoa muissakin kilpailutuksissa. 

 


Kustannuslaskelma on tärkeää tehdä mahdollisimman realistisesti jo suunnitteluvaiheessa. Tee kustannuslaskelmat muutaman eri skenaarion mukaan, jottei mahdollinen budjetin ylittyminen tule järkytyksenä.  


 

Tällä videolla käydään läpi rakennushankkeen vastuuhenkilöt.

Rakentajan budjetti ylittyy helposti – tee useampi skenaariolaskelma  

Omien tarpeiden mukaan suunniteltu koti on parhaimmillaan sujuvan ja viihtyisän arjen mahdollistaja, pahimmillaan sekava kokonaisuus yksittäisiä toiveita, joiden käytännöllisyyttä ja yhteensopivuutta ei kyseenalaistettu tai päästy kokeilemaan ennen niiden toteuttamista. 

Tila, jossa muun muassa  arkkitehtuuri, kodintekniikka, sähkösuunnitelmat ja budjetin mukaiset asumis- ja rakentamiskustannukset kohtaavat, on monen ammattilaisen hyvän yhteistyön tulosta. 

Tee erilaisia listauksia toiveista tulevalle kodille. Tee lista asioista, jotka ovat uudessa kodissa ehdottomia ja lista asioista, joissa on tarpeen vaatiessa joustovaraa. Kolmanneksi tee lista asioista, joita et taloon halua. Ammattitaitoinen suunnittelija voi ehdottaa toiveidenne, budjettinne ja tonttinne mukaisia rakennusteknisesti järkeviä kokonaisuuksia.  

Kustannuslaskelma on tärkeää tehdä mahdollisimman realistisesti jo suunnitteluvaiheessa. Tee kustannuslaskelmat muutaman eri skenaarion mukaan, jottei mahdollinen budjetin ylittyminen tule järkytyksenä.  

Rakennusprojektissa on paljon tarkasti ennalta tiedossa olevia kuluja, kuten tontin hankinta, maatöiden teko, suunnittelijoiden palkkaus, talopaketin tai rakennustarvikkeiden hinta, perustusten hinta ja arvio rakennusluvan ynnä muiden viranomaiskulujen määrästä. 

Näiden ennalta tiedossa olevien kulujen lisäksi olisi hyvä varata muutamia kymmeniä tuhansia euroja muun muassa erilaisiin ennalta-arvaamattomiin viranomaismaksuihin, vesi- ja viemäriverkoston liittymismaksuihin ja mahdollisten ylimääräisten vastuuhenkilöiden, kuten pohjarakennesuunnittelijan, palkkaukseen. 

 


Niin sanotusti tavallisille perustuksille voidaan antaa kiinteä, suunnittelutyön sisältävä hinta jo varhaisessa vaiheessa, mutta paalukohteissa lopullinen kustannus määräytyy toteutuneiden paalumetrien mukaan. Mitä vaativampi maaperä, sitä suurempaan rooliin ammattitaitoinen perustussuunnittelu nousee. 


Sokkelibattlessa keskustellaan siitä, kumpi on parempi valusokkeli vai harkkoperustus? Keskustelemassa Perustava Kuopion yksikön päällikkö Jani Tuppurainen ja Perustava Joensuun myyjä Jussi Savolainen.

Perustukset tontille

Talon rakentaminen on varsinkin yksityiselle omakotirakentajalle elämän suurin investointi. On ratkaisevan tärkeää, että talo säilyttää muotonsa ja pysyy tukevasti paikallaan. Perustusten tehtävä on kannatella rakennuksen painoa ja toimia välikappaleena varsinaisen rakennuksen ja maan välissä. 

Perustusten kustannus on kantavalle maalle rakennettaessa karkeasti arvioiden vajaa kymmenen tuhatta euroa. Paalutettavassa kohteessa kustannukset saattavat jopa kolminkertaistua. Maanvaraisille perustuksille voidaan antaa kiinteä, suunnittelutyön sisältävä hinta jo varhaisessa vaiheessa, mutta paalutettavissa kohteissa lopullinen kustannus määräytyy toteutuneiden paalumetrien mukaan. Mitä vaativampi maaperä, sitä suurempaan rooliin ammattitaitoinen perustussuunnittelu nousee. 
 

Lähteet:

Vastaavan työnjohtajan haastattelu
Perustavan suunnittelupuolen haastattelu
Rakennustutkimus RTS – valintaopas rakentajille 2019 - 2020
 

PERUSTAVA – Rakentajan asiantunteva kumppani

Perustava on luotettava betoniperustusten suunnittelija ja urakoitsija. Meiltä saat rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, perustus- ja elementtisuunnittelun, päärakennesuunnittelun (PRS), maarakennuksen, paalutuksen ja perustukset. Lisäksi teemme väestönsuojat, tukimuurit, kellarit ja betonirungot.

Palvelemme yksityisiä rakentajia, talotoimittajia ja rakennusliikkeitä ympäri Suomen.

Miksi Perustava?

  • Saat meiltä kaikki hankkeen perustukset ja tukimuurit sekä perustusten rakennesuunnittelun yhdellä sopimuksella – vaivattomasti ja ennalta sovitussa aikataulussa.
  • Voimme auttaa sinua omalla rakennesuunnitteluosaamisella säästämään koko hankkeen kustannuksissa.
  • Palvelemme sinua tontin maaperätutkimuksissa koko Suomessa. Kun tilaat laadukkaasti tehdyn tutkimuksen meiltä, kaikki perustamiseen liittyvien suunnitelmien teko on yhden toimijan käsissä.
  • Voimme hoitaa tontin maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella – kiinteällä urakkahinnalla. Kun kaikki perustamiseen liittyvä – suunnitelmista toteutukseen – on yhden toimijan hallussa, urakkarajat pysyvät selkeinä.
  • Vastaamme kaikista perustamisvaiheessa tarvittavista pöytäkirjoista ja dokumenteista.

Palveluihimme kuuluvat

  • Maaperätutkimukset koko Suomen alueella
  • Perustussuunnittelut osana perustustoimitusta kaikkialle Suomeen
  • Maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella
  • Perustukset kaikkiin hankkeisiin
    (maanvaraiset, paalutettavat ja kellarilliset perustukset sekä talousrakennusten perustukset)
  • Tukimuurit
  • Kellarit ja kivirungot
  • Kokonaiset hallit ja toimitilat asennettuna omalta elementtitehtaaltamme Lammilta

 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Kivitalon rakentaminen elementeistä
12.3.2021 klo 9.30
Miksi kannattaa valita betonielementtitalo ja kuinka kustannuksia voi säästää betonielementtitaloa rakennettaessa?
Lue lisää
#
Omakotitalon kustannusten kilpailuttaminen
29.1.2021 klo 9.30
Mitä omakotitalon rakentajan tulisi tietää kilpailuttamisesta?
Lue lisää
#
Kellarin rakentaminen – elementeistä vai harkoista?
21.12.2020 klo 9.30
Suuremmissa kaupungeissa tontit ovat usein tiukassa ja tasamaan tontteja ei riitä kaikille.
Lue lisää
#
Mikä on oikea aika tilata perustukset?
20.11.2020 klo 9.30
Milloin perustukset kannattaa tilata ja missä vaiheessa ottaa yhteyttä Perustavaan? Tässä blogissa Juha Ketonen, Perustavan Seinäjoen yksikön myyjä, vastaa…
Lue lisää
#
Talopaketin todellinen hinta
26.10.2020 klo 13.00
Mitä omakotitalon rakentaminen todellisuudessa maksaa? Omakotitalon ja talopaketin todellinen hinta on aihe, joka kiinnostaa kaikkia talonrakentamista…
Lue lisää