UUTINEN

Perustava Rovaniemi avasi ovensa Ahjotielle

Kesäkuun alussa Perustavalla aloittanut myyjä Niko Saari oli ensimmäinen paikallinen rekrytointi Rovaniemelle. Nikon tehtävänä on ollut hoitaa myynnin ja työnjohdon tehtäviä yhdessä Oulun yksikön kanssa. Nyt Lappiin rekrytoidaan omaa rakennesuunnittelijaa ja uusia asentajia. 


Rovaniemen Teollisuuskylän Ahjotiellä aamukahvia ryypiskelevä Juho-Pekka Kauhanen on työskennellyt kaksi kuukautta Perustavan asentajan tehtävissä. Vuonna 2012 Rovaniemelle muuttanut Juho-Pekka eli "Jussi" on ehtinyt tekemään tehnyt monenlaisia töitä ennen sokkeleiden valamista; purkuhommia rakennusalalla, huoltohommia tehdasseisokeissa ja eräoppaana Rovaniemen ympäristössä.

Niko ja Jussi tunsivat toisensa vapaa-ajalta maastopyöräilyharrastuksen kautta. Niko alkoi houkutella Jussia Perustavalle töihin ja pienen kypsyttelyn jälkeen kaksikko paiskasi kättä diilin merkiksi. Syksyn ajan Jussi on kulkenut Oulun yksikön asentajien mukana ja saanut myös perehdytystä heiltä. Tähänastiset työmaat ovat olleet Rovaniemellä, Kittilässä ja Kolarissa ja perustuksia on valettu pääosin omakotitaloihin ja mökkeihin.

Talon ja saunarakennuksen perustukset Nivankylään

Aamun valjetessa toimistolle saapui myös asentaja Juuso Peltola. Jussi ja Niko olivat sitoneet kuorman valmiiksi ja kärryyn pakattiin tulevan omakotitalotyömaan perustusten eristeet ja raudat. Juuson ja Jussin on tarkoitus lähteä Rovaniemen Nivankylään valamaan omakotitalon ja saunan perustukset. Sieltä Juuso jatkaa Äkäslompoloon ja Jussi jää purkamaan muotit.

Rovaniemelle on rakennettu viime vuosina paljon pientaloja uusille asutusalueille. Rovaniemen keskustan pohjoispuolella sijaitsevalta Teollisuuskylältä kun lähdetään Vennivaaraan päin vastaan tulee lukuisia uusia alueita. Valettavat omakotitalojen perustukset ovat olleet pääsääntöisesti maanvaraisia 900 mm korkeita sokkelipalkkeja. Nikon mukaan Rovaniemen kaupungin jakamat tontit eivät ole olleet paalutettavia, mutta paalutettaviakin tontteja löytyy mikäli rakennuspaikka sijaitsee esimerkiksi vanhoilla pelloilla tai jossain asuinalueiden ulkopuolella.


”Tässä asentajan hommassa mennään koko ajan eteenpäin. Tykkään mennä työmaalle ja tehdä siellä hommat ja pian mennään jo seuraavalle. Viikot menee tosi nopeasti ja päivät vieläkin nopeammin. Kesä hirvittää enemmän kuin tuleva talvi, koska mieluummin valitsen kylmän kuin kuuman ilman."


 

Perustava Rovaniemi palvelee paikallisesti

Rovaniemen Teollisuuskylällä sijaitsevan yksikön kautta Lapin alueen rakentajia pystytään palvelemaan paikallisesti. Tällä hetkellä vetoapua saadaan Oulun yksiköstä, mutta Rovaniemelle haastatellaan parhaillaan uusia työntekijöitä ja vetovoimaa avoimiin työpaikkoihin on riittänyt. Nikon mukaan hakemuksia on saapunut kiitettävästi ja työhaastatteluja on saatu pidetyksi monia. Tällä viikolla on tarkoitus palkata rakennesuunnittelija sekä asentaja.


"Perustavalla haluamme panostaa paikallisuuteen. Perustusten tekijät tulevat läheltä ja tuntevat alueen, mikä on tärkeää asiakkaalle."


Rovaniemellä on kasvava markkina ja kaupungissa on kova rakennusbuumi päällä. Lapissa on totuttu tuttuhin ja pitkään toimineisiin rakennusliikkeisiin ja se antaa mahdollisuuden Perustavan kaltaiselle "uudelle tulokkaalle". Perustava haluaa auttaa rakentajia perustusten tekemisessä, kun taas rakennusliikkeet saavat keskittyä omaan ydinbisnekseensä. Rovaniemen lisäksi rakentamista tehdään paljon tunturikeskusten läheisyyteen ja sinne myös Perustava on päässyt muiden ammattilaisten kanssa tekemään rivitalojen ja mökkien perustuksia.

Tunturikeskuksista Niko mainitsee esimerkkeinä Ylläksen ja Levin, jossa rakentamista tapahtuu sitä mukaan kun uusia tontteja vain saadaan. Oulun lähellä myös Iso-Syöte on nostanut päätään kasvavana keskuksena ja sijaintinsa puolesta Iso-Syötettä voidaan hoitaa niin Oulusta kuin Rovaniemeltä käsin. Perustava haluaa jatkaa Pohjois-Suomessa omaa ja valittua tietä; toimintavarmuutta, jolloin aikataulut pitävät ja laatu pysyy hyvänä.

Ympäri Pohjois-Suomen huviloita ja omakotitaloja rakentava PR-Rakenne Oy on pitkään käyttänyt Perustavaa perustuskumppanina omissa rakennushankkeissa. Toimitusjohtaja Tapani Pakasen mukaan valtakunnallinen kumppani kuten Perustava mahdollistaa heidänkin myyntinsä laajalle alueelle ja PR-Rakenteen on helppoa tarjota uusia kohteita ympäri Pohjois-Suomen. Uusia kohteita tarjotessa PR-Rakenne Oy tietää, että Perustava kykenee tekemään myytävään kohteeseen perustukset.


"Ilman Perustavaa varmasti joku tekisi meidän sokkelit, mutta Perustavan laatu ja aikataulu ovat itsessään sellaisia valtteja, että niitä osaamme arvostaa. Pitkä yhteistyö vähentää meidän työmäärää ja monet asiat tapahtuvat lähes itsestään."


 

Katso täältä Perustava Rovaniemen avoimet työpaikat:
https://www.perustava.fi/avoimet-tyopaikat

Lisätiedot:

Niko Saari
Perustava Rovaniemi
044 777 6062
niko.saari@perustava.fi

PERUSTAVA

Perustava on enemmän kuin pelkkä perustusurakoitsija. Me palvelemme koko maan laajuisesti rakennusliikkeitä, talotoimittajia ja yksityisiä rakennuttajia kumppanuusperiaatteella — geopalveluista aina runkotoimituksiin asti. Mietimme juuri sinun tarpeisiisi sopivat rakenteet — rakennuspaikan ja rakennuksen asettamat vaatimukset huomioiden —, joilla varmistamme kustannussäästöt.

Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Valamme väestönsuojat ja toteutamme tukimuurit. Kellarit ja muut betonirungot valmistamme omalla elementtitehtaalla Lammilla.

Meiltä saat 

  • Perustus- ja päärakennesuunnittelun osana perustustoimitusta

  • Betoniperustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin ja toimitiloihin

  • Tukimuurit, väestönsuojat, ja betonirungot joko elementteinä tai paikallavaluna

  • Geopalvelut eli pohjatutkimukset ja pohjarakennesuunnittelut Etelä- ja Keski-Suomessa

  • Infrapalvelut eli maarakennustyöt kokonaisurakkana Lahdesta Helsinkiin.

Uusimmat uutiset

26.6.2024
Perustava Oy ja infrarakentaja Louhintahiekka Oy ovat sopineet Metsä Groupin tehdasalueelle…
07.5.2024
Vuonna 2022 asetimme Perustavalla yhdeksi tavoitteeksi asiakastyytyväisyyden jatkuvan parantamisen.…
13.3.2024
Perustavan toimitusjohtaja Sampo Jäntti vieraili Rakennetaan yhdessä ry:n podcastissa. Kuuntele…
20.10.2023
Rakennustyöt alkavat välittömästi ja projekti valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.
04.9.2023
Perustava Oy ja rakennusyhtiö SRV ovat sopineet Äänekoskelle rakennettavan Metsä Woodin Kerto…
28.8.2023
Orimattilan kaupunki järjestää tonttipäivän Virenojalla tiistaina 5.9.2023 klo 16-19. Perustava on…