UUTINEN

Perustava Lappeenranta on ansainnut jo jalansijaa Etelä-Karjalassa

Syksyllä 2020 avattu Perustava Lappeenranta pyörii tällä hetkellä kuuden asentajan voimin. Työmaita on käynnissä aina Lappeenrannasta Savonlinnaan saakka ja kesää lähestyessä työmaat vain lisääntyvät. Vierailimme yksikönpäällikkö Mikko Tikkalan luona ja kyselimme Mikolta yksikön kuulumisia.


Lappeenrannan yksiköstä palvellaan perustusasioissa kaikkia Etelä-Karjalan alueen rakentajia. Yksikön toimialueeseen kuuluvat myös Mikkelin ja Savonlinnan kaltaiset kaupungit, Haminaa unohtamatta. Kaupunkien lisäksi Saimaan ympäristössä on paljon pienempiä paikkakuntia, jotka ovat etenkin mökkiläisten keskuudessa suosittuja. Kesään tultaessa monen kylän katukuva vilkastuu.


"Täällä Lappeenrannan seudulla näkyy hyvin huvila- ja mökkirakentaminen. Yllättävän paljon olemme jo tänä keväänä päässet tekemään perustuksia huviloihin ja mökkeihin. Se on varmasti tämän alueen erityispiirre."


Lappeenrannan yksikön asentajat aloittavat tyypillisesti työpäivänsä Moreenikadulla sijaitsevasta toimipisteestä. Asentajan työ on hyvin itsenäistä mitä tulee työmaatoteutukseen, mutta myös "hallilla" asentajaryhmät toimivat itsenäisesti. Materiaalit pakataan valmiiksi, kalustoa huolletaan ja tulevien työmaiden perustussuunnitelmia tarkastetaan.

Perustukset pientaloihin

Asiakaskunta Lappeenrannan yksikössä on laaja. Moni rakentajista saattaa olla hyvin kokeneita ammattilaisia, kun taas toisilla kyseessä on ensimmäinen rakennushanke. Perustavalle tämä kaikki tarkoittaa ratkaisumyyntiä, jossa asiakasta opastetaan asiantuntijan roolissa perustusasioissa. Käytännön tasolla yhtenä esiin nousevana ja opastettavana asiana voi olla perustussuunnitelmien laatiminen. Suunnitelmat pohjautuvat asiakkaan antamiin lähtötietoihin, kuten vaikka rakennuksen runkorakenteeseen.


"Välttämättä asiakas ei tule ajatelleeksi, että jokaisesta rakennushankkeesta tarvitaan perustussuunnitelmien piirtämistä varten lähtötiedot. Eli perustussuunnitelmat eivät synny meidän osalta tyhjästä. Lähtötiedot ovat esimerkiksi luonnoksia hankkeesta, korkotietoja tai rakennuksen runkorakenne. Kaikkia näitä vaaditaan perustussuunnitelmia ja perustuksia varten."


Yksikönpäällikkö Mikko Tikkalan aiempi tausta on ammattirakentamisen puolelta. Nykyisessä työssä Mikko on päässyt opettelemaan paljon uusia asioita, joista päällimmäisenä kotitalouksien kysymykset rakentamisesta. Mikko on huomannut, että jokaisen asiakkaan kohdalla täytyy syventyä ja juurtajaksain selvittää rakennusteknisiä asioita. Hänelle on muovautunut helppo ja selkeä tapa hahmottaa asiakkaalle Perustavan esittämät ratkaisut paperille piirtäen. Ammattilaisten taas keskustelu voi olla aivan erilaista.


"Kiitosta on tullut meidän asiakasläheisestä toiminnasta. Olen pyrkinyt siihen, että vaikka työ on tehty niin olemme yhteydessä sen jälkeenkin.  Haluan, että meillä on täällä paikalliset kasvot ja kaikki toiminta ja palvelu ovat suunnattu ihmiseltä ihmiselle."


 

Perustavan avoimet työpaikat

Lappeenrantaan on rekrytoitu omia asentajapareja. Yksikönpäällikkö vastaa vielä myynnistä ja työnjohdosta, mutta yksikön toiminta on rakennettu pitkälti operatiivisen toiminnan ja asentajien varaan. Onneksi työnjohtoon on tullut helpotusta, sillä viikon ajan mukana on ollut työnjohtoharjoittelija Sasa Ivosevic. Kokeneempien asentajien rinnalle on löydetty uusia oppijoita ja sitä kautta koko yksikön osaaminen on jalostunut. Rekrytointi koetaan tärkeäksi osa-alueeksi ja asentajien tekemistä perustuksista muodostuu myös lopullinen asiakashyöty.


Kilpailu osaavista tekijöistä on Etelä-Karjalassakin kovaa ja siihen lääkkeeksi Mikko on viritellyt yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa. Hyvänä ihmistuntijana sekä ikänsä urheilun parissa pyörineenä, Mikko kokee vahvuudekseen juuri ihmisten kanssa toimimisen. Uusien asentajien perehdyttämiseen on Perustavalla paljon tehty tänäkin keväänä toimenpiteitä ja yksiköt saavat paikallisen perehdytyksen lisäksi apuja muualta.


"Meillä on Perustavalla nimetty liikkuvat perehdyttäjät, jotka pyrkivät perehdyttämään uusia asentajia asentajan työhön. Tämä toiminta tapahtuu työmaalla käytännön opetuksen kautta. Sen lisäksi meillä on laaja e-oppimisen videokurssi ja toki myös Talo Tutuksi-päivät."


Vierailu Perustavan työmaalla

Vierailimme Perustavan tekemien sokkeleiden äärellä. Yksikön läheisyydessä oli rakenteilla oleva Designtalo, johon Perustava Lappeenranta toimitti maanvaraisena 900 mm korkean valusokkelin. Kokonaisuudessaan kyseinen työmaa kesti Perustavan osalta neljä päivää ja yhden asentajaparin voimin valettiin ensin talon perustukset ja sen jälkeen autotalli.

Mikon mukaan Etelä-Karjalan alueella maaperä on hyvää rakennusmaastoa. Paalutettavia kohteita ei ole, eikä alueella ole vaadittu maaperätutkimusta. Tonttikilpailun tiukentuessa maaperätutkimuksia on kuitenkin alettu Lappeenrannassakin kysymään. Tällä hetkellä tehdyt sokkelit ovat pitkälti maanvaraisia perustuksia, mutta poikkeuksiakin löytyy. Esimerkkeinä rantapaikat tai muuten vain laajan toiminta-alueen eri paikat.

Yksikönpäällikkö Mikko Tikkala päättää päivän juuri saatuun asiakaspalautteeseen. Saatu palaute liittyy usein työn tehokkuuteen ja laatuun. Osa asiakkaista on saattanut oikein erikseen tulla mainitsemaan mittatarkoista sokkeleista ja tämä jos joku on lämmittänyt Mikon mieltä. Toiminnan tehokkuus ja laatu ovatkin asioita, joista Lappeenrannassa halutaan pitää jatkossakin huolta.

PERUSTAVA

Perustava on enemmän kuin pelkkä perustusurakoitsija. Me palvelemme koko maan laajuisesti rakennusliikkeitä, talotoimittajia ja yksityisiä rakennuttajia kumppanuusperiaatteella — geopalveluista aina runkotoimituksiin asti. Mietimme juuri sinun tarpeisiisi sopivat rakenteet — rakennuspaikan ja rakennuksen asettamat vaatimukset huomioiden —, joilla varmistamme kustannussäästöt.

Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Valamme väestönsuojat ja toteutamme tukimuurit. Kellarit ja muut betonirungot valmistamme omalla elementtitehtaalla Lammilla.

Meiltä saat 

  • Perustus- ja päärakennesuunnittelun osana perustustoimitusta

  • Betoniperustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin ja toimitiloihin

  • Tukimuurit, väestönsuojat, ja betonirungot joko elementteinä tai paikallavaluna

  • Geopalvelut eli pohjatutkimukset ja pohjarakennesuunnittelut Etelä- ja Keski-Suomessa

  • Infrapalvelut eli maarakennustyöt kokonaisurakkana Lahdesta Helsinkiin.

Uusimmat uutiset

03.5.2021
Perustava-konserni yhtiöittää oman maarakennusliiketoiminnan. Yhtiöittämisen yhteydessä Marila…
22.4.2021
Perustava lahjoittaa ylijäämäraudat ja vanhat muotit harrastajien hyötykäyttöön Seinäjoen uutta…
16.4.2021
Syksyllä 2020 avattu yksikkö on saanut rekrytoitua riveihinsä monta tekijää ja työmaat pyörivät…
06.4.2021
Hiljattain avatun Vihdin yksikön myötä, Perustava Espoo keskittyy jatkossa palvelemaan Espoon ja…
26.3.2021
Rakentaja Atte Jokitalo kertoo vieraskynässä kokemuksiaan Päijänteen ympäriajosta sekä vertaa omaa…
25.3.2021
Perustava-konserniin siirtynyt Perustava Asennus keskittyy betonielementtien asennukseen ja…