UUTINEN

Perustava avaa uuden yksikön Vihtiin

Huhtikuun alusta aukeava Perustava Vihti on löytänyt toimitilat Hiekan teollisuusalueelta Ojakkalasta valtatie 25 varresta. Yksikönpäällikkönä aloittaa Perustava Espoon työnjohtaja Valtteri Sallinen. Vihdin yksikkö nappaa hoitoonsa Perustava Espoon ja Perustava Turun välille jäävän kaistaleen eli paikkakunnat kuten Vihti, Lohja, Nurmijärvi ja Salo.


Perustavalla on palveltu pääkaupunkiseudun ja eritoten Länsi-Uudenmaan asiakkaita tyypillisesti Espoosta käsin. Länteen päin mentäessä Perustava Turku on hoitanut Salon kaltaisia paikkakuntia. Rakentamisen kiihtyessä entisestään ja keskittyen yhä enemmän pääkaupunkiseudulle ja sen taajamiin, Perustava on päättänyt avata uuden toimipisteen Vihtiin. Perustava Oy:n liiketoimintajohtaja Tuomas Toivosen mukaan uudella yksiköllä halutaan varmistaa Länsi-Uudenmaan alueella hyvä asiakaskokemus ja toisaalta Perustavan kasvu.

Huhtikuun alusta alkaen Perustava Vihti pystyypalvelemaan rakentajia paikkakunnilla, kuten Vihti, Nurmijärvi, Karkkila, Siuntio, Inkoo, Raasepori, Hanko, Lohja, Loppi, Tammela, Somero ja Salo. Yksikön toimipiste sijaitsee Valtatie 25:sen eli Hanko-Hyvinkää tien varrella. Koronan hellittäessä paikalliset rakentajat voivat pistäytyä yksikössä keskustelemassa rakentamisen parissa ja tulevaisuudessa yksiköstä löytyy myös oma myynti ja suunnittelu.


”Aloitamme ensin perustusten teon kuudella asentajalla eli kolmella parilla. Kesään mennessä olisi tarkoituksena löytää vielä lisää tekeviä käsiä ja saada Vihdin yksikön kiinteä asentajamäärä kahdeksaan. Tänne on turvallista nyt palkata, sillä Perustava Espoo on tuossa vieressä ja sieltä saadaan kyllä lisätöitä, jos jostain kumman syystä olisi sille tarvetta. Rekrytoimme parhaillaan myös myyjää ja rakennesuunnittelijaa."


REKRY | Asentaja | Vihti >>

REKRY | Myyjä | Vihti >>

REKRY | Rakennesuunnittelija | Vihti >>

Valtteri Sallinen yksikönpäälliköksi

Vihdin tuleva yksikönpäällikkö Valtteri Sallinen aloitti oman Perustava-uran työnjohtajana. Talvisin Valtteri opiskeli rakennusmestariksi Hämeen ammattikorkeakoulussa ja kesäisin saapui Perustavalle tuuraamaan työnjohtoa. Kevääseen 2019 mentäessä Valtteri siirtyi Mäntsälän yksiköstä Espooseen. Ajatuksena ensin oli tehdä työnjohtajan hommia ja siirtyä sieltä kohti rakennesuunnittelua, mutta toisin kävi.

Samoihin aikoihin Valtteri rupesi järkkäämään omia kouluasioita siihen suuntaan, että päivätoteutus vaihtuisi monimuotototeutukseksi. Se järjestyi – kiitos Hämeen ammattikorkeakoulun, ja kesäkuussa 2020 Valtteri valmistui rakennusmestariksi. Keväästä 2019 saakka hän toimi Perustava Espoon työnjohtajana, josta siirtyy ensi kuun alussa vetämään avattavaa Vihdin yksikköä.


”Armeija on ollut itselleni hyvä johtamiskoulu. Sinänsä olen varmaan autoritäärinen johtaja, että minulle on tärkeää pitää omat lupaukset ja aikataulut kaikkien suuntaan. Oma onnistumiseni työnjohtajana tai myöhemmin yksikönpäällikkönä riippuu niin paljon muista ihmisistä, että mikäli huomaan, että en ensin pysty omia lupauksiani pitämään, niistäkin pitää uskaltaa kertoa."


 

Länsi-Uudellamaalla rakennetaan

Valtteri näkee, että Länsi-Uudellamaalla on vielä tosi paljon alueita, missä Perustava ei ole ehtinyt olemaan tarpeeksi läsnä. Esimerkiksi Saloon Perustavalla ei ole paljoakaan ehditty käyttämään aikaa, samoin Länsi-Uudenmaan rannikkoalueille, kuten Inkooseen, Raaseporiin tai Hankoon. Työtä on riittänyt pelkästään Espoossa ja sen läheisyydessä, mutta vapaa-ajan asuminen ja muutenkin rakentaminen länsirannikolla aina Hankoon asti on kasvanut.

Rakennusliikkeille Perustavan saapuminen Vihtiin tarkoittaa myös konkreettista apua. Alueelle on ehditty jotakin perustuksia tekemään ja rakennusliikkeiltä saatu palaute on ollut positiivista. Perustava pystyy perustusten osalta nopeuttamaan työmaiden läpimenoaikoja, sillä esimerkiksi kun rivitalohanketta tehdään ja taloja toteutaan eri vaiheissa, timpurit pystyvät etenemään toisen talon viimeistelystä suoraan seuraavan talon runkovaiheeseen. Sillä välin Perustava on tehnyt työmaalla perustukset.


"Pyrimme tälläkin alueella käyttämään meidän valttikorttina sitä nopeutta ja työmaa-ajan lyhentämistä. Tämä koskettaa eritoten rakennusliikkeitä. Kotitalouksia taas palvelemme paikallisesti ja autamme kaikissa perustamisvaiheen rakentamisen asioissa. Me olemme keskittyneet perustusten tekemiseen ja rakennusliike taas osaa timpurin hommat. Kun yhdessä kumpikin keskittyy omaan ydinosaamiseen, saamme nopeaa, mutta laadukasta lopputulosta. Tämän lisäksi meillä on osaamista perustuksista aina betonirunkoihin saakka."


 

Huhtikuun alusta alkaen asiakkaat ja työntekijät pääsevät aloittamaan arjen Vihdissä. Valtteri ja muu tuleva Vihdin porukka toivottaa kaikki rakentajat tervetulleeksi tutustumaan Perustava Vihdin yksikköön. Tilaa sekä sisällä että pihalla riittää, ja uusi toimitila mahdollistaa myös turvallisen kohtaamisen koronarajoitusten puitteissa. Toki asiakaspalvelu ja myynti etänä jatkuu entisellään.

Lisätietoja:
Valtteri Sallinen
Yksikönpäällikkö
040 664 6993
valtteri.sallinen@perustava.fi

Perustava Vihti
Vinkkelitie 12, 03250 Vihti

PERUSTAVA

Perustava on enemmän kuin pelkkä perustusurakoitsija. Me palvelemme koko maan laajuisesti rakennusliikkeitä, talotoimittajia ja yksityisiä rakennuttajia kumppanuusperiaatteella — geopalveluista aina runkotoimituksiin asti. Mietimme juuri sinun tarpeisiisi sopivat rakenteet — rakennuspaikan ja rakennuksen asettamat vaatimukset huomioiden —, joilla varmistamme kustannussäästöt.

Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Valamme väestönsuojat ja toteutamme tukimuurit. Kellarit ja muut betonirungot valmistamme omalla elementtitehtaalla Lammilla.

Meiltä saat 

  • Perustus- ja päärakennesuunnittelun osana perustustoimitusta

  • Betoniperustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin ja toimitiloihin

  • Tukimuurit, väestönsuojat, ja betonirungot joko elementteinä tai paikallavaluna

  • Geopalvelut eli pohjatutkimukset ja pohjarakennesuunnittelut Etelä- ja Keski-Suomessa

  • Infrapalvelut eli maarakennustyöt kokonaisurakkana Lahdesta Helsinkiin.

Uusimmat uutiset

13.3.2024
Perustavan toimitusjohtaja Sampo Jäntti vieraili Rakennetaan yhdessä ry:n podcastissa. Kuuntele…
20.10.2023
Rakennustyöt alkavat välittömästi ja projekti valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.
04.9.2023
Perustava Oy ja rakennusyhtiö SRV ovat sopineet Äänekoskelle rakennettavan Metsä Woodin Kerto…
28.8.2023
Orimattilan kaupunki järjestää tonttipäivän Virenojalla tiistaina 5.9.2023 klo 16-19. Perustava on…
26.6.2023
Perustava-konsernin emoyhtiö Perustava Group Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty 22.6.2023…
14.6.2023
Uusi sarja jatkaa suositun Äkäslompolo-sarjan jalanjäljissä. Sarjan päähenkilönä toimii asentajamme…