Talopaketin todellinen hinta

PERUSTAVA  |  RAKENTAJAN VINKIT

Talopaketin todellinen hinta – mitä omakotitalon rakentaminen todellisuudessa maksaa?


Omakotitalon ja talopaketin todellinen hinta kiinnostaa kaikkia talonrakentamista haaveilevia. Päätimme ottaa asiasta selvää. Samalla totesimme heti alkuun, että aihe ei ole aivan yksinkertainen.

Perustavan myyjät Teemu Toivonen ja Sergei Zaychenko lupautuivat auttamaan talopaketin hinnan määrittelyssä. Heillä on pitkä kokemus talomyynnistä, ja sen kautta he valaisevat meille talopaketin todellista hintaa ja sitä, miksi talopakettien vertailu voi olla vaikeaa.

Saimme blogiin kommentteja myös tärkeiltä yhteistyökumppaneiltamme ja he pääsivät kertomaan, kuinka he näkevät talopaketin todellisen hinnan.

 

"Ensimmäisenä talopaketin hinnan määrittelyssä on järkevää miettiä, mitä koko taloprojekti tulee rakentajalle maksamaan.” kertoo Teemu Toivonen. Kokonaisuus sisältää tällöin kaiken maatöistä siihen pisteeseen, että talon julkisivu on maalattu ja pihakin siinä kunnossa, että uudessa kodissa on mukava asua. Omakotitalosta haaveilevan ei kannata tuijottaa pelkkää talopaketin hintaa vaan huomioon tulee ottaa, mitä talopaketti pitää sisällään ja mitä muuta tulee hankkia talon valmiiksi saamiseksi.


Talopaketin hinta herättää ensimmäisenä kysymyksen, mitä talopaketin toimitukseen sisältyy? Me toimitamme hyvin erilaisia kokonaisuuksia ja hinta riippuu aina toimitussisällöstä. Muuttovalmiinkin talopaketin toimitussisällöissä voi olla kymmenien tuhansien eurojen ero.

Jussi Hovi, Talomyyjä, Jukkatalo


 

Talopaketin todellinen hinta

Mistä talopaketin hinta muodostuu?

Talopaketin ja ylipäätänsä rakennusbudjetin määrittelyssä on tärkeää huomioida, että talopaketin toimitussisältö voi eri talotoimittajien kesken vaihdella merkittävästi. Talopaketteja on hyvin monenlaisia; talopaketti voi sisältää vaikkapa vain pelkän materiaalitoimituksen tontin laidalle ilman mitään asennuksia tai talopaketti voi olla täysin valmis eli muuttamaan pääsee suoraan sisään niin sanotulla avaimet käteen -periaatteella. Kaiken tämän jälkeen talopaketin hinta muodostuu esimerkiksi talon rakenteista ja materiaaleista sekä rakennustyöstä, rahdeista sekä nosturikuluista.


Muuttovalmiissa talopaketissa hinta koostuu perustuksesta sekä talosta, joka on sisältä muuttokunnossa ja ulkoa maalausta vaille. Monella toimijalla tilanne ei ole näin selkeä, vaan toimitussisältö voi olla hyvinkin vajavainen.

Jussi Hovi, Talomyyjä, Jukkatalo


Miten eri talopaketteja voi vertailla?

”Saatujen tarjousten ja talopakettien keskinäinen vertailu on yleensä melko vaikeaa. Helpointa vertailu on silloin, jos tarjouksen saa täsmälleen samanlaisesta pohja- ja rakenneratkaisusta.” vinkkaa Teemu Toivonen. Eri talotoimittajien talopaketit voivat silti olla hyvinkin eri hintaisia, sillä hintaan vaikuttaa mm. talon rakenneratkaisut, paketin materiaalisisältö, valmiusaste, lämmitysmuoto ja moni muu asia. Tämän vuoksi pelkkä eurojen katselu ei ole aina järkevää, sillä pelkästään halpa kokonaisuus ostettaessa ei välttämättä ole halpa asumiskustannuksiltaan. Mikäli asiakas katselee vain euroja, kokonaisuuden kannalta tärkeitä sisältöjä saattaa jäädä havaitsematta.


Entisenä talokauppiaana olen sitä mieltä, että asiakkaan pitäisi saada koko hankkeen kustannusarvio, sillä muuttovalmiin talon hinta on vain osa koko projektin kustannuksista. Monesti asiakkaalle tulee yllätyksenä maatöiden osuus, ulkopuolen maalaus, pääsuunnittelija ja vastaava mestari yms. kulut, joista pääkaupunkiseudun rakentajalle tulee 60-100 t€ lisäkulut. Vertaile kustannusarvioita tarjousten lisäksi. Luotettava ja ammattitaitoinen talomyyjä voi rakentaa asiakkaalle koko hankkeen kustannusarvion ja rakentajan kannattaa vaatia sitä.

Sergei Zaychenko, myyjä, Perustava


 

Lue lisää kilpailuttamisesta

Omakotitalon kustannusten kilpailuttaminen >>

talopaketin todellinen hinta

Kuva © Finnlamelli

Mitä kustannuksia rakentajalle tulee talopaketin hinnan lisäksi?

Ennen talopaketin ostamista, rakentaja hankkii rakennuspaikan eli tontin ja siihen sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät. Sen perään hankitaan myös taloprojektille pääsuunnittelija ja vastaava mestari. Tontille teetetään maaperätutkimus ja perustamistapalausunto sekä tehdään maatyöt ennen perustusten tekoa sekä niiden jälkeen. Nämä eivät yleensä kuulu talopakettiin vaan niiden teettäminen on rakentajan vastuulla. Myös rakennusluvan hakeminen on pääsääntöisesti rakentajan vastuulla.

Jos asiakas ostaa muuttovalmiin paketin, johon sisältyy perustukset, ollaan jo melko pitkällä. Myös muuttovalmiissakin paketeissa on sisällöissä eroja, joten rakentajan tulee ottaa tarkkaan selvää siitä, mitä on ostamassa. Apuna kannattaa käyttää vastaavaa mestaria tai pääsuunnittelijaa, jotka projektiin kannattaa ottaa mukaan hyvissä ajoin. Näissä tehtävissä on hyvä suosia henkilöitä, joilla on runsaasti kokemusta pientalohankkeista juuri sen kunnan alueelta, johon ollaan rakentamassa.


Asiakkaani saa tietää lopullisen talopaketin hinnan siinä vaiheessa, kun piirustukset ovat valmiit ja olemme yhdessä määritelleet heille sopivan toimitussisällön. Tämä edellyttää monesti, että asiakkaalla on olemassa perustamistapalausunto, liitoskohtalausunto ja muut dokumentit.

Sergei Zaychenko, myyjä, Perustava


Perustava toteuttaa hankkeesi maatyöt kokonaisurakkana suunnittelusta alkaen.

Lue lisää:

Perustava Nollakorko >>

Talopaketin todellinen hinta

Designtalon Puro Tuusulan Asuntomessuilla vuonna 2020, johon Perustava on tehnyt perustukset.

Miten suuri osuus talopaketin hinta on yleensä kokonaisbudjetista?

Koska talopakettien sisällöissä on erittäin paljon vaihtelua, talopaketin osuus voi olla karkeasti 25 - 95% kokonaiskustannuksista. Tähän ei ole olemassa selkeää ja yhtä vastausta ja myös kysymämme asiantuntijat varovat antamasta liian yleistä ja kaikille pätevää hintaa.


Talopaketeissakin hinta ja laatu kulkee käsi kädessä. Jos jokin paketti on oleellisesti neliöhinnaltaan halvempi kuin toinen vastaava, todennäköisesti toimitussisältöä tarkastellessa syy paljastuu.

Teemu Toivonen, Myyjä, Perustava

Jokaisen asiakkaan tulisi käyttää riittävästi aikaa sen asian selvittämiseen, että millaista vastinetta on rahalleen saamassa. ”Tarjous on voimassa vain tänään”- tempauksiin, ei kannata missään nimessä suostua vaan harkintaan ja vertailuun tulee varata aikaa.

Jussi Hovi, Talomyyjä, Jukkatalo
 


 

Talopaketin todellinen hinta

Kuva © Jukkatalo

Rakennesuunnittelu ja perustukset

Taloprojektissa merkittävä osa hankkeen kustannuksista muodostuu jo maanrakennus- ja perustusvaiheessa. Meillä Perustavalla on lukuisia esimerkkejä siitä, miten olemme voineet tuoda tuhansien eurojen säästöjä perustamiskustannuksiin, kun perustussuunnittelun kanssa on oltu liikkeellä ajoissa. Rakennesuunnittelussa voidaan esimerkiksi huomata, että ylimääräinen kantava sokkelilinja on korvattavissa jollain järkevämmällä ratkaisulla. Samalla perustussuunnittelu ottaa huomioon kerralla kaikki perustamiseen vaikuttajat tekijät ja asiakas saa samalla tiedon kaikista vaihtoehtoisista ratkaisuista. Perustava tekee kaikkiin omiin kohteisiin sekä suunnittelun että asennuksen.

Talopaketin todellinen hinta

Paljonko on talopaketin todellinen hinta?

Lopuksi onkin sitten hyvä vielä kerrata esimerkkihintojen kautta erilaisten talomallien rakennuskustannuksia. Huomioithan kuitenkin, että nämä hinnat ovat vain
suuntaa antavia arvioita oman rakennushankkeen ensisuunnitteluun ja kotiunelmointiin.

Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että taloprojektin hinnasta voi säästää 15%, silloin kun kaiken voitavan tekee itse. Tekemällä pelkät sisustustyöt itse, ei usein säästä hinnassa juurikaan. Esimerkiksi tasamaalle tehtävien puutalojen hinnat ovat tosi kilpailtuja. Muuttovalmis talopaketti saattaa useissa tapauksissa olla kustannustehokkaampi ratkaisu kuin sisustamista vaille valmis talo.

Rakentajan kannattaa miettiä realistinen budjetti oman vastaavan mestarin tai pääsuunnittelijan kanssa heti sen jälkeen, kun oma tontti alkaa hahmottumaan. Samalla kannustamme palkkaamaan vastaavan mestarin tai pääsuunnittelijan mukaan jo ennen tontin ostoa. 

Tällä videolla pääset perehtymään maarakennukseen Espoolaisella työmaalla. Asiantuntijana on Sergei Zaychenko.

ESIMERKKIHINTOJA

Teimme koonnin talopaketin esimerkkihinnoista pienille kaupunkitonteille. Mukana hintoja oli arvioimassa eräs pääkaupunkiseudulla pitkään toiminut vastaava mestari, joka samalla muistutti hintojen olevan vain suuntaa antavia oman rakennushankkeen ensisuunnitteluun. Tonttia ei ole laskettu mukaan hintoihin.

Esimerkkihinnat ovat arvioitu Etelä-Suomen pienillä kaupunkitonteilla. Siellä kustannukset ovat hieman korkeammat kuin maaseudulla. Hintaero on vähintään 10 %. Se vaihtelee silti paljon tapauskohtaisesti.

Kaupunkitonttien kalliimpiin rakennuskustannuksien on syynä muun muassa tonttien pieni koko, joka vaikeuttaa maatöiden tekemistä. Lisäksi siellä usein on huonosti kantavat tai kallioiset maapohjat, jotka ovat kalliimpia perustaa. Monilla alueilla parhaat paikat on rakennettu jo kauan sitten.


Perinteinen tasamaan puutalo, jossa on kantava maapohja
Ei rinnetontti, myös loiva rinne vaikuttaa hinta-arvioon

  • Etelä-Suomen kaupunkitonteilla kerrosalan hinta-arvio on noin 2 400 €/m2.
  • Kerrosalaltaan 160 m2 omakotitalon hinta-arvio ilman tonttia on noin 385 000 €.

Tasamaan puutalo, jossa pehmeä maapohja, joka täytyy paaluttaa

  • Etelä-Suomen kaupunkitonteilla kerrosalan hinta-arvio on noin 2 550 €/m2.
  • Kerrosalaltaan 160m2 talon hinta-arvio ilman tonttia on noin 410 000 €.

Kellarilliset puutalot

  • Kellarilliset talot ovat usein hieman isompia kuin tasamaan talot, karkeasti 200 m2.
  • Kellarillisen talon hinta riippuu paljon siitä, vaatiiko maapohja louhinnan tai paalutuksen tai mahdollisesti molempia.

Kellarillinen talo, tontin maapohja ei vaadi louhintaa

  • Kellarillisen talon, ei louhittava maaperä, rakentaminen Etelä-Suomen kaupunkitonteilla arvioitiin maksavan noin 2 700 €/m2 (kerrosala).
  • Kerrosalaltaan 200 m2 omakotitalon hinta-arvio ilman tonttia on noin 540 000 €.

Kellarillinen talo, tontin maapohja vaatii louhintaa

  • Kellarillisen talon, maaperä vaatii louhintaa, rakentaminen Etelä-Suomen kaupunkitonteilla maksaa karkeasti 2 800 €/m2 (kerrosala).
  • Kerrosalaltaan 200 m2 omakotitalon hinta-arvio ilman tonttia on noin 560 000 €.

Kivitalo

Kivitalot halutaan tyypillisesti tehdä isommiksi kuin puutalot. Myös niiden varustelutasot ovat usein kalliimpia kuin puutaloissa.

  • Kivitalon kerrosalan hinnaksi tässä tapauksessa arvioitu noin 3 100 e/m2. Tämä esimerkkihinnan talo on kooltaan yhtä suuri kuin aiemmat puutalot, 160 m2.
  • Kerrosalaltaan 160 m2 kivitalon hinta-arvio ilman tonttia on noin 495 000 €

Autokatos

  • Autokatoksen neliöhinta on arvioitu maksavaksi noin 1 000 e/m2 (kerrosala).
  • Yhden auton katos 30 m2 maksaa 30 000 €
  • Kahden auton katos noin 60 m2 maksaa 60 000 €

Autokatoksen hinnasta voi säästää jonkin verran, kun tekee maarakennuksen ja perustukset talon perustusten teon yhteydessä. Perustukset voivat odottaa rakentamisen aloittamista, jos esimerkiksi haluat tehdä autokatoksen itse myöhemmin talon valmistuttua.


Pihatyöt

  • Pihatöiden hinnaksi arvioidaan yleensä vähintään 5 000 €. Tällä rahalla saa nurmikon ja murskeen pihatielle.
  • Jos haluat pihaan myös istutuksia, kannattaa siihen varata vähintään 10 000 €.
  • Hienon pihan tekeminen kivetyksineen voi maksaa jopa 30 000-50 000 €.

Tukimuurit

  • Tukimuureja käytetään tontin korkeuserojen tasaamisen. Usein niitä tarvitaan pienillä kaltevilla kaupunkitonteilla, jonne aiotaan rakennetaan tavallinen tasamaan talo.
  • Tukimuuria voidaan tarvita, jos maata pystytä pengertämään tarpeeksi pitkälle matkalle. Rajat ja tie tulevat siis vastaan.
  • Tukimuurin hinta riippuu sen pituudesta ja korkeudesta. Hinnat vaihtelevat tuhannesta euroista kymmeniin tuhansiin. Tukimuurin hinnassa voi säästää jonkin verran, kun se tehdään talon perustusten teon yhteydessä.

Vuoden 2020 ASTA-messujen yhtenä teemana oli tulevaisuuden asuminen ja arjen luksus. Tällä videolla keskustellaan teemasta Perustavan osaston lisäksi Design-talon, Omatalon, Jukkatalon, Kontion, Vestellin, Gradon, Topi keittiöiden sekä SBL:n osastoilla.
 

PERUSTAVA – Rakentajan asiantunteva kumppani

Perustava on luotettava betoniperustusten suunnittelija ja urakoitsija. Meiltä saat rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, perustus- ja elementtisuunnittelun, päärakennesuunnittelun (PRS), maarakennuksen, paalutuksen ja perustukset. Lisäksi teemme väestönsuojat, tukimuurit, kellarit ja betonirungot.

Palvelemme yksityisiä rakentajia, talotoimittajia ja rakennusliikkeitä ympäri Suomen.

Miksi Perustava?

  • Saat meiltä kaikki hankkeen perustukset ja tukimuurit sekä perustusten rakennesuunnittelun yhdellä sopimuksella – vaivattomasti ja ennalta sovitussa aikataulussa.
  • Voimme auttaa sinua omalla rakennesuunnitteluosaamisella säästämään koko hankkeen kustannuksissa.
  • Palvelemme sinua myös tontin maaperätutkimuksissa koko Suomessa. Kun tilaat laadukkaasti tehdyn tutkimuksen meiltä, kaikki perustamiseen liittyvien suunnitelmien teko on yhden toimijan käsissä.
  • Voimme hoitaa tontin maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella – kiinteällä urakkahinnalla. Kun kaikki perustamiseen liittyvä – suunnitelmista toteutukseen – on yhden toimijan hallussa, urakkarajat pysyvät selkeinä.
  • Vastaamme kaikista perustamisvaiheessa tarvittavista pöytäkirjoista ja dokumenteista.

Palveluihimme kuuluvat

  • Maaperätutkimukset koko Suomen alueella
  • Perustussuunnittelut osana perustustoimitusta kaikkialle Suomeen
  • Maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella
  • Perustukset kaikkiin hankkeisiin
    (maanvaraiset, paalutettavat ja kellarilliset perustukset sekä talousrakennusten perustukset)
  • Tukimuurit
  • Kellarit ja kivirungot
  • Kokonaiset hallit ja toimitilat asennettuna omalta elementtitehtaaltamme Lammilta

 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Perustava Nollakorko auttaa oman kodin rakentajaa ratkaisevalla tavalla
29.3.2022 klo 10.45
Kokonaispalvelu pitää sisällään kaiken talon ja pihan alle tarvittavan. Uutta konseptia tarjotaan alkuun Etelä-Suomen rakentajille.
Lue lisää
#
Rakennusoikeus tontilla on tontin arvon mitta
2.2.2022 klo 8.45
Rakennusoikeus tontilla kannattaa yleensä hyödyntää täysimääräisesti erityisesti pääkaupunkiseudulla. Jokaisella neliöllä on arvonsa.
Lue lisää
#
Paalutus huolestuttaa rakentajaa usein tarpeettomasti
17.12.2021 klo 8.45
Paalutus on varsin tavanomainen toimenpide pehmeän maan omakotitonteilla. Se voidaan tehdä myös talvella ja jopa päivässä
Lue lisää
#
Piharakennukset jämäkäksi valuperustuksella
15.12.2021 klo 8.45
Omakotitalon piharakennukset voi perustaa monin eri tavoin. Valuperustus haastaa perinteiset perustusratkaisut.
Lue lisää
#
Betonivalu pakkasella
8.12.2021 klo 12.40
Perustusten teko talvella onnistuu siinä missä kesälläkin, kun vain muistaa ottaa huomioon pakkaselta ja lumelta suojautumisen.
Lue lisää