TIEDOTE
Perustava aloittaa maarakennusliiketoiminnan
Suomen suurin betoniperustusten suunnitteluun ja urakointiin erikoistunut yritys Perustava Oy laajentaa infra-alalle. Jatkossa Perustavan kautta saa yhdeltä luukulta kaikki rakennushankkeen alkuvaiheen palvelut. Perustava Infra -liiketoimintayksikkö tarjoaa tarvittavat geopalvelut kuten tontin maaperätutkimukset ja pohjarakennesuunnittelun sekä merkittävimpänä lisäpalveluna maarakennustyöt, aluksi Etelä-Suomessa.
"Rakennusala kehittyy erityisesti pientalorakentamisessa yhä kiivaammin siihen suuntaan, että rakentajille tarjotaan yhä valmiimpia kokonaisuuksia. Muuttovalmis koti ei enää riitä, koska siinä asiakkaalle jätetään usein rakentamisen vaikeimmasta osa-alueesta liian suuri vastuu. Aikataulut ja budjetit toteutuvat epävarmimmin juuri hankkeen alkupäässä", tietää suomalaista pientalorakentamista toistakymmentä vuotta läheltä seurannut Perustava Oy:n toimitusjohtaja Markku Nenonen.
"Sanotaan, että rakentamisen kustannukset määritellään suunnittelupöydällä. Pohjarakentamisen ja perustusvaiheen suunnittelu laaditaan tontista saatujen lähtötietojen perusteella ja maaperätutkimus kairauksineen sekä siitä johdettu perustamistapalausunto ovat näistä tärkeimmät. Havaintomme on ollut, että pientalotonteilla lausunnot ovat usein ylimitoitettuja tai käytettävissä oleviin uusimpiin työmenetelmiin soveltumattomia, mikä aiheuttaa perustusrakenteisiin turhia lisäkustannuksia. Siksi olemme lähteneet - laadusta tinkimättä - katsomaan enemmän maksavan asiakkaan etua eli kokonaisuutta", jatkaa Nenonen.
Geopalvelujen ja ydintuote betoniperustusten lisäksi Perustava toteuttaa nyt siis myös maarakennustyöt. Omia kaivinkoneita yhtiö ei ole näillä näkymin hankkimassa, mutta työn johtaminen, sen dokumentointi ja koko logistiikka hoidetaan asiakkaan suuntaan digitaalisia palveluja hyödyntäen omana työnä. Sopimus tehdään aina kiinteähintaisena, jolloin ikäviä kustannusyllätyksiä tai urakkarajoja ei pääse syntymään.
"Lähdemme liikkeelle Etelä-Suomesta, jossa kysyntä kokonaispalvelulle on suurinta. Tämä on iso haaste, mutta toisaalta meillä on vahva kenttäkokemus ja näkemystä siitä, miten asiat kannattaa fiksuimmin tehdä. Perustava on toteuttanut reilussa vuosikymmenessä yli 12 000 perustusta ympäri Suomea", toteaa uudesta liiketoiminnasta vastaava yksikönpäällikkö Mika Kemppainen.
Perustava-konsernin liikevaihto on noin 42 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on 230.
Lisätietoja:
Markku Nenonen, Perustava Oy, 044 361 2499 tai markku.nenonen@perustava.fi
Mika Kemppainen, Perustava Infra, 050 366 2723 tai mika.kemppainen@perustava.fi
Tervetuloa keskustelemaan kasvotusten maarakennuksesta, perustuksista ja perustavan palveluista!
VANTAA
Ammattilaisten aamupala
5.2.2020 klo 8 - 10
Osoite Linjatie 5, Vantaa
Mukana myös Promart, Keittiömaailma, Heatco sekä Prime House
LAHTI
Perustuspäivät kaikille rakentajille (Kuluttajat ja ammattilaiset)
7.2.2020 klo 11 - 18
Osoite Kärkkäisen tavaratalo, Pasaasi 2, Lahti
Molemmissa tapahtumissa arvotaan osallistujien kesken
MAKITAN HIIHTOSARJA DDF483RAJX. Palkinnon toimittaa ProMart.
Kuvassa Perustavan Infra yksikön päällikkö Mika Kemppainen Vantaalla tammikuussa alkaneella työmaalla. Toimitamme kohteeseen maatyöt ja perustukset.
Työmaalla on parhaillaan käynnissä kallion louhinta. Kokonaisuudessaan Perustavan urakka kohteessa kestää noin maaliskuun loppuun.