UUTINEN

Ammattilaisten aamupala Vantaalla

Perustava järjestää yhdessä Keittiömaailman, ProMartin, Heatcon ja Prime Housen kanssa ammattilaisten aamupalatilaisuuden keskiviikkona 5.2.2020 klo 8-10 Vantaan Perustavan toimitiloissa osoitteessa Linjatie 5. Tilaisuuden teemana on Järkevän rakentajan ratkaisut hankkeisiin ja hankintoihin.


Tapahtumassa jaetaan ajankohtaista tietoa muun muassa rakennusoikeiden tehokkaasta hyödyntämisestä, rakennushankkeen eri vaiheiden sujuvasta toteutuksesta sekä hankkeiden järkevistä tarvikehankinnoista. Tilaisuus on hyvä paikka verkostoitua eri rakennusalan toimijoiden kanssa.

Perustava esittelee tilaisuudessa maarakennusta sekä muita palveluita geo-tutkimuksista perustuksiin ja kellareihin sekä runkotoimituksiin.
 

Tule kuuntelemaan aamun tietoiskuja

KEITTIÖMAAILMA - Kuinka toteutetaan toimivat ja myyvät kalusteratkaisut

PERUSTAVA - Rakennusprojekti pohjatutkimuksen ja maarakennuksen kautta perustuksiin saakka ennalta sovitussa aikataulussa

PROMART - EasyMart-konseptin ensiesittely sekä muut palvelut työmaan tarvikelogistiikkaan

PRIME HOUSE - Rakennusoikeuden tehokas hyödyntäminen

 

Tervetuloa tapahtumaan!

 

Tapahtumaan osallistuneiden kesken arvomme

MAKITAN HIIHTOSARJA DDF483RAJX (Arvo 299 €)

Uusimmat uutiset

05.5.2023
Perustava tarjoaa maaperätutkimuksia tavallista edullisemmalla hinnalla uusille asuinalueille. Käytä…
17.4.2023
Perustava järjestää kumppanien kanssa maksuttoman rakentajaillan pk-seudun pientalorakentajille.…
12.4.2023
Perustava toteutti vuonna 2022 yli 5000 perustusta ympäri Suomen. Nyt me haluamme nähdä miten…
27.3.2023
Tervetuloa maksuttomaan Rakentajan asiantuntijailtaan 20.4.2023. Tilaisuus järjestetään Kirkkonummen…
01.3.2023
Perustava uudistaa 1.3.2023 alkaen omaa organisaatiomallia. Projektipäällikkö hoitaa tulevaisuudessa…
30.1.2023
Perustava ottaa vastuun rakentamisen vaikeimmasta osuudesta. Huolehdimme kiinteään hintaan, että…