PERUSTAVA  |  RAKENTAJAN VINKIT

Maanvaraiset ja paalutettavat perustustyypit

Perustukset ovat rakentajalle usein hiukan hämärä aihe, koska perustukset ja niihin liittyvät maatyöt jäävät suurelta osin piiloon. On silti itsestään selvää, että niiden pitää olla kunnossa. Harvalla omakotitalon rakentajalla on kuitenkaan kiinnostusta tai tietämystä perustuksista, kertoo Perustavan vaativien rakenteiden erityisasiantuntija Olli Ahtosaari.


Tässä kirjoituksessa käydään läpi yleisimmät perustustyypit ja -materiaalit sekä se, mikä perustustyypin määrittelee. Artikkelissa tutustutaan myös valuperustuksen ja harkkoperustuksen ominaisuuksiin ja eroihin perustusten sanastoa unohtamatta.


Perustustavan määrittävät maaperän kantavuus ja korkeuserot sekä se, millainen rakennus perustusten päälle rakennetaan.


Perustusten tulee kestää rakennuksen kuorma ja maaperän liikkeet. Maaperän kantavuus vaikuttaa siihen, miten laajalle alueelle rakennuksen kuorma tulee perustusten avulla jakaa. On tärkeää valita oikeanlainen perustustyyppi, jotta perustus kestää aikaa. "Perustustyypin valinnassa on apuna maaperätutkimus, joka kannattaa tehdä aina mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen talon suunnittelua.", Olli Ahtosaari muistuttaa. 

Olli Ahtosaaren mukaan on tärkeää valita osaava porukka, joka tietää mitä tekee ja osaa ottaa kantaa oikeisiin asioihin. "Kun kokonaisuus on yksissä asiantuntevissa käsissä, on varmaa, että omakotitalon rakentaminen lähtee liikkeelle hyvistä lähtökohdista. Perustussuunnittelija näkee maaperätutkimuksista, millaiset perustukset omakotitalo vaatii. Maaperätutkija ei yksin voi määritellä tarkkaan perustustyyppiä vaan perustussuunnittelija kertoo esimerkiksi anturan tarpeesta."

Sokkelibattlessa keskustellaan siitä, kumpi on parempi valusokkeli vai harkkoperustus? Keskustelemassa Perustava Kuopion yksikön päällikkö Jani Tuppurainen ja Perustava Joensuun myyjä Jussi Savolainen.

Sokkeli ja perustustyypit
 

  • Sokkeliperustus eli perusmuuriperustus

Sokkeliperustus voidaan toteuttaa anturan kanssa tai ilman anturaa. Mikäli maaperä on kantava, anturaa ei tarvita. Sokkeli valetaan betonista tai muurataan harkoista anturan päälle.

  • Laattaperustus

Laattaperustusta käytetään silloin kun maan kantokyky on heikko. Valettu betonilaatta jakaa rakennuksen painon laajalle alalle, jolloin maan painuminen vältetään. Perustusten teko savimaalle vaatii usein valetun betonilaatan, jotta maapohja kantaa rakennuksen painon.

  • Pilariperustus

Pilariperustusta käytetään vähemmän. Useimmiten sitä käytetään, kun tontilla on korkeuseroja tai halutaan tuulettuva alapohja. Pilariperustuksen voi useimmissa tapauksissa korvata sokkeliperustuksella. Pilariharkkoperustusta voidaan käyttää kevyitä rakennuksia kuten kesähuviloita, varastoja ja katoksia tehdessä.

Omakotitalon sokkelimateriaalit

Useimmiten sokkeliperustus tehdään valubetonista tai harkoista.

  • Valubetoni eli teräsbetoni, joka valetaan paikalla muottien avulla.
  • Kevytsoraharkko eli leca-harkko, jotka muurataan paikalla.
  • Betoniharkko eli valuharkko, jotka ladotaan paikoilleen ja joiden ontelot täytetään valubetonilla.
  • Betonielementti, joka valmistetaan tehtaalla valmiiksi ja nostetaan paikoilleen. 

Valuperustus vai harkkoperustus?

Valuperustus ei kantavimmalla maaperällä tarvitse ollenkaan anturaa toisin kuin harkkoperustus, joka vaatii aina alleen anturan. Anturan teko on usein ylimääräinen työvaihe, joka vie aikaa ja rahaa. Valuperustuksessa syntyy kerralla valmista pintaa, toisin kuin harkkoperustuksessa, joka vaatii pintakäsittelyn. Sitä on myös mahdollista optimoida täysin kohteen mukaisesti. Samalla valusokkeli on helppo ja nopea, eikä siinä tarvitse kuljettaa harkkoja työmaalle, varastoida tai siirrellä niitä.

Harkkoperustus on osaavalle rakentajalle helppo ratkaisu. Sen pystyy tekemään itse vaikkapa leca-harkoista. Harkkoperustuksia voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun rakentaja haluaa toteuttaa niillä erilaisia ratkaisuja haastavalle tontille. Mikäli omalle työlle ei lasketa hintaa, harkkoperustus voi tulla edullisemmaksi mitä valuperustus.

Varisto-dokumenttisarjassa pääset seuraamaan, kuinka rakennetaan paaluperustus teräspaalujen päälle. Tämä on sarjan 1. jakso.

SANASTO 

Perustusalan sanasto aiheuttaa joskus pulmia eikä kaikki termit välttämättä ole omakotitalon rakentajalle tuttuja. Tässä siis sanasto, joka avaa usein perustuksista puhuttaessa käytettäviä termejä.

Antura

Tarvittaessa sokkelin alle valetaan antura, joka on perustuksen alin osa. Antura jakaa rakennuksen painon maapohjalle ja se on sokkelia leveämpi. 

Leca-harkko

Leca-harkko on kevytsoraharkko, jota käytetään sokkelin muuraamiseen.

Kierrepaalu

Kevyet rakenteet, aidat, tolpat, katokset. Kierretään saveen ja jää maahan. Ei tarvita kalustoa, voi itse ruuvata/kiertää. Ei kanna paljoa, kevyessä rakenteessa ei tarvitsekaan. 

Paaluperustus

Kun maaperän kantavuus ei riitä maavaraiseen perustukseen, tarvitaan paaluperustus. Paalut ovat tukia, jotka vievät rakennuksen kuormat kovaan maaperään tai kallioon. Omakotitaloissa käytetään teräspaaluja. Etelä-Suomessa ja Pääkaupunkiseudulla paaluperustusta tarvitaan yhä enemmän kuin kantavat tonttimaat alkaa olla käytetty. Pohjoisemmassa Suomessa paaluja ei tarvita niin usein.

Pilariantura

Pilariantura on betonista valettu betonikivi, jossa on pohjalla antura ja päällä pilari, johon voidaan asentaa esimerkiksi teräsjalka, jonka varaan rakennus voidaan rakentaa.

Pilariperustus

Pilariperustusta käytetään nykyään aika vähän. Se on paikallaan, kun tontilla on tasoeroja tai tehdään kevyitä rakennuksia. Pilariperustus on usein omatoimirakentajan valinta. Materiaaliltaan pilarit voivat olla valettua betonia, harkkoa tai terästolppia.

Ruuvipaalu

Katso kierrepaalu

Teräspaalutus

Teräspaalutus tehdään teräksisillä tukipaaluilla, jotka lyödään savikerroksen läpi kovaan maahan asti. Rakennuksista autokatokset on yleensä pienimpiä, joiden perustuksiin teräspaalutusta tarvitaan. Teräspaalutus on aina ammattilaisten suorittama työ.

PERUSTAVA – Rakentajan asiantunteva kumppani

Perustava on luotettava betoniperustusten suunnittelija ja urakoitsija. Meiltä saat rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, perustus- ja elementtisuunnittelun, päärakennesuunnittelun (PRS), maarakennuksen, paalutuksen ja perustukset. Lisäksi teemme väestönsuojat, tukimuurit, kellarit ja betonirungot.

Palvelemme yksityisiä rakentajia, talotoimittajia ja rakennusliikkeitä ympäri Suomen.

Miksi Perustava?

  • Saat meiltä kaikki hankkeen perustukset ja tukimuurit sekä perustusten rakennesuunnittelun yhdellä sopimuksella – vaivattomasti ja ennalta sovitussa aikataulussa.
  • Voimme auttaa sinua omalla rakennesuunnitteluosaamisella säästämään koko hankkeen kustannuksissa.
  • Palvelemme sinua tontin maaperätutkimuksissa koko Suomessa. Kun tilaat laadukkaasti tehdyn tutkimuksen meiltä, kaikki perustamiseen liittyvien suunnitelmien teko on yhden toimijan käsissä.
  • Voimme hoitaa tontin maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella – kiinteällä urakkahinnalla. Kun kaikki perustamiseen liittyvä – suunnitelmista toteutukseen – on yhden toimijan hallussa, urakkarajat pysyvät selkeinä.
  • Vastaamme kaikista perustamisvaiheessa tarvittavista pöytäkirjoista ja dokumenteista.

Palveluihimme kuuluvat

  • Maaperätutkimukset koko Suomen alueella
  • Perustussuunnittelut osana perustustoimitusta kaikkialle Suomeen
  • Maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella
  • Perustukset kaikkiin hankkeisiin
    (maanvaraiset, paalutettavat ja kellarilliset perustukset sekä talousrakennusten perustukset)
  • Tukimuurit
  • Kellarit ja kivirungot
  • Kokonaiset hallit ja toimitilat asennettuna omalta elementtitehtaaltamme Lammilta

 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Perustukset pitävät omakotitalon pystyssä vuodesta toiseen
8.11.2021 klo 16.45
Tontin maaperä ratkaisee omakotitalon perustukset: maanvarainen perustus tai paaluperustus.
Lue lisää
#
Hirsitalon rakentaminen ja hirsitalon perustukset
29.9.2021 klo 9.15
Hirsirakentamisen suosio on kasvanut entisestään viime vuosina ja nykyään yhä useampi rakentaja tai rakennuttaja valitsee ekologisen hirsitalon.
Lue lisää
#
Omakotitalon tontin ostaminen
7.7.2021 klo 9.45
Tässä videoblogissa videolla käsitellään kattavasti tontin ostamisesta. Katsottuasi tiedät, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota tontti-ilmoituksia…
Lue lisää
#
Pääsuunnittelija, vastaava työnjohtaja, arkkitehti – ja taloprojektin muut vastuuhenkilöt
21.6.2021 klo 11.00
Mitä eri ammattilaiset rakennushankkeessa tekevät? Tässä videoblogissa käydään läpi taloprojektin suunnittelijat ja työnjohtajat sekä katselmukset Perustavan…
Lue lisää
#
Sokkeli Perustavalta - laadukas perusta kodille
16.6.2021 klo 11.00
Sokkeli on Perustavan ydintuote. Perustusten laatu ja hyvän laadun ylläpitäminen on yksi toiminnan kulmakiviä, josta emme ole Perustavalla valmiita tinkimään.
Lue lisää