TIEDOTE
Perustava Nollakorko – helpoin tapa perustaa koti!
Perustava muuttaa markkinaa ja tuo rakentajille uuden palvelun. Perustava Nollakorko on ylivoimaisesti helpoin tapa perustaa koti. Konsepti on markkinajohtaja Perustavan tarjoama poikkeuksellisen laaja kokonaispalvelu, joka auttaa oman kodin rakentajaa ratkaisevalla tavalla: budjetti ja aikataulut pitävät ja vastuu on yksissä käsissä.
Perustustoimittajana tunnettu Perustava palvelee rakentavia asiakkaitaan jatkossa yhä laajemmin. Vuonna 2007 Orimattilassa perustettu yhtiö toimii valtakunnallisesti ja on toteuttanut historiansa aikana eri kokoisiin rakennushankkeisiin yhteensä jo 30 000 perustusta. Vuonna 2019 Perustava aloitti asiakkaidensa toiveesta maarakennusliiketoiminnan ja on vahvistanut sitä viime vuonna mm. yrityskaupalla.
Perustava suunnittelee sen minkä tekee. Rakenne- ja elementtisuunnittelun lisäksi yhtiö tarjoaa maaperätutkimukset ja muut geopalvelut sekä niihin liittyvät viranomaispalvelut. Konserniin kuuluu myös teräspaalutusyhtiö ja oma betonielementtitehdas Hämeenlinnan Lammilla.
Tontti + Nollakorko + Talo = Valmis koti
Perustava Nollakorko on uusi palvelukonsepti, jossa yhdistetään Perustavan eri toiminnot yhdeksi kiinteähintaiseksi kokonaisuudeksi. Asiakaslupauksena on yhtälö: Tontti + Nollakorko + Talo = Valmis koti. Alkuun palvelu on saatavilla Etelä-Suomessa ja myöhemmin ainakin Pirkanmaalla ja Turun seudulla.
Perustava Nollakorko pitää sisällään kaiken talon ja pihan alle tarvittavan. Asiakkaan vastuulle jää vain hankkia tontti, rakennuslupa, sähkö- ja muut liittymät sekä itse rakennus ja siihen liittyvä tekniikka. Myös pääsuunnittelija ja vastaava työnjohtaja sekä pihatyöt kuuluvat asiakkaalle.
"Rakennushankkeissa budjetti ylittyy usein jo pohja- ja perustusvaiheessa. Perustava Nollakorko on rakentajan ja rahoittajan kannalta riskitön ja helppo vaihtoehto. Yksi hinta. Yksi sopimus. Yksi vastuunkantaja. Ylivoimainen toimitussisältö. Siinä on kaikki."
Perustava Nollakorko vaihe vaiheelta
Perustava Nollakorko -palvelukokonaisuuteen kuuluu yhteensä peräti 13 eri tuotepakettia. Tuotepaketit muodostavat yhdessä talon ja mahdollisten muiden rakennusten sekä katosten ja piha-alueiden alle tulevan pohja- ja perustustöiden kiinteähintaisen kokonaisuuden, ilman urakkarajoja.
Perustava Nollakorko -tuotepaketit liittyvät rakentamisen alkupään suunnittelu- ja työvaiheisiin. Suurimmasta osasta näitä omakotirakentaja on perinteisesti joutunut huolehtimaan itse myös muuttovalmistoimituksissa.
"Rakennushankkeissa budjetti ylittyy usein jo pohja- ja perustusvaiheessa. Perustava Nollakorko on rakentajan ja rahoittajan kannalta riskitön ja helppo vaihtoehto. Yksi hinta. Yksi sopimus. Yksi vastuunkantaja. Ylivoimainen toimitussisältö. Siinä on kaikki", hehkuttaa Perustavan toimitusjohtaja Markku Nenonen.
Perustava Nollakorko -kampanjasivu avattu!
Osana uuden palvelukokonaisuuden lanseerausta Perustava avaa uuden Perustava Nollakorko -kampanjasivun. Alkuun palvelua on saatavilla lähinnä pientalokohteisiin Etelä-Suomessa.
Perustava Nollakorko -kampanjasivuilta löydät tarkemmat tuotekuvaukset palvelukokonaisuuden sisällöstä. Sivuilta voit myös jättää tarjouspyynnön ja löydät yhteystiedot Perustavan myyntiin.
Yksi hinta. Yksi sopimus. Yksi vastuunkantaja. Ylivoimainen toimitussisältö.
Siinä on kaikki.
Perustava Nollakorko -kampanjasivusto:
https://nollakorko.perustava.fi/
Lisätietoja:
Markku Nenonen
toimitusjohtaja
Perustava Group Oy
044 361 2499
markku.nenonen@perustava.fi
Valtteri Karjula
markkinointipäällikkö
Perustava Group Oy
044 026 5166
valtteri.karjula@perustava.fi
PERUSTAVA
Perustava on luotettava pohja- ja perustusurakoitsija. Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Etelä-Suomen alueella toteutamme myös maatyöt osana perustustoimitusta.
Kokonaispalvelumme koostuu betoniperustusten ja -runkojen suunnittelusta, valmistuksesta sekä ammattitaitoisesta asennuksesta. Asiakkaitamme ovat yksityiset rakentajat, talotoimittajat ja rakennusliikkeet ympäri Suomen.
Perustusten ja -runkojen lisäksi saat Perustavalta rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, suunnittelut, maarakennuksen ja paalutukset. Teemme myös väestönsuojat, tukimuurit ja kellarit omaa betoniosaamista hyödyntäen.
Tällä hetkellä Perustava työllistää yli 400 rakennusalan ammattilaista.
Perustavan avoimet työpaikat
Palvelut