TAPAHTUMAT

Tampereen yksikön avajaiset 8.9. klo 9–12!

Esittelemme avajaisissa toimintaamme. Samalla pääset tutustumaan Perustavan poppooseen. Tilaisuus on mahdollisuus verkostoitua meidän ja muiden rakennusalan toimijoiden kanssa. 

Aika ja paikka
Torstai 8.9. klo 9–12  |  Keskuojankatu 4, Tampere

Vaihdamme mielellämme ajatuksia rakentamiseen liittyvistä teemoista tai vaikkapa tulevista rakennushankkeistasi.

Kuivin suin ei tarvitse avajaisista lähteä, koska tarjolla on pientä purtavaa ja juotavaa!

Tervetuloa! Ota mukaan myös kollegasi tai kaverisi.

 

PERUSTAVA

Perustava on luotettava pohja- ja perustusurakoitsija. Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Etelä-Suomen alueella toteutamme myös maatyöt osana perustustoimitusta.

Kokonaispalvelumme koostuu betoniperustusten ja -runkojen suunnittelusta, valmistuksesta sekä ammattitaitoisesta asennuksesta. Asiakkaitamme ovat yksityiset rakentajat, talotoimittajat ja rakennusliikkeet ympäri Suomen.

Perustusten ja -runkojen lisäksi  saat Perustavalta rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, suunnittelut, maarakennuksen ja paalutukset. Teemme myös väestönsuojat, tukimuurit ja kellarit omaa betoniosaamista hyödyntäen.

Tällä hetkellä Perustava työllistää yli 400 rakennusalan ammattilaista.

Lisätietoja halleista ja toimitiloista

Katso täältä >>

Palvelut

Palvelut ammattilaisille >>

Uusimmat uutiset

05.5.2023
Perustava tarjoaa maaperätutkimuksia tavallista edullisemmalla hinnalla uusille asuinalueille. Käytä…
17.4.2023
Perustava järjestää kumppanien kanssa maksuttoman rakentajaillan pk-seudun pientalorakentajille.…
12.4.2023
Perustava toteutti vuonna 2022 yli 5000 perustusta ympäri Suomen. Nyt me haluamme nähdä miten…
27.3.2023
Tervetuloa maksuttomaan Rakentajan asiantuntijailtaan 20.4.2023. Tilaisuus järjestetään Kirkkonummen…
01.3.2023
Perustava uudistaa 1.3.2023 alkaen omaa organisaatiomallia. Projektipäällikkö hoitaa tulevaisuudessa…
30.1.2023
Perustava ottaa vastuun rakentamisen vaikeimmasta osuudesta. Huolehdimme kiinteään hintaan, että…