Perustava täyttää 15 vuotta
Vuonna 2007 Orimattilassa perustettiin Paaso-Rantalan ja Nenosten veljesten toimesta rakennusalan yritys Perustava. 15.9.2022 tulee kuluneeksi tasan viisitoista vuotta siitä, kun valtakunnallinen pohja- ja perustustoimija Perustava sai alkunsa ja tarina alkoi.
Perustavan taivalta on juhlittu pitkin syksyä. Koko henkilöstön yhteisellä Linnanmäki-päivällä muisteltiin kuluneita vuosia ja juotiin synttäreiden kunniaksi kakkukahvit. Lahtelainen arkkitehti Pasi Widgren suunnitteli Perustavalle oman juhlalogon. Se otettiin käyttöön sosiaalisen median kanavissa ja logosta painatettiin erilaisia vaatteita ja muita tuotteita.
Virallisena syntymäpäivänä 15.9. osa Perustavan toimihenkilöistä pääsi yllättämään alkuperäiset perustajat "housut kintuissa". Kesken HR:n ohjausryhmän perustajille laulettiin "Paljon onnea vaan"-laulu ja sen jälkeen heidät kukitettiin. Yllätyksen jälkeen vuorossa oli virallinen juhlalounas ja pienet muistamiset.
Toimitusjohtaja, ja yksi perustajista, Markku Nenonen kuvaili syntymäpäiviä näin:
"Olipahan päivä! Ihan normi HR:n ohjausryhmän kokous oli meneillään kun neukkarin ovelle koputettiin ja alkoi yhtäkkiä kuulua käytävältä onnittelulaulua…
Siinä sitä yllättyneinä oltiin ja muiden mukana yhdyttiin kohta varovasti lauluun, vaikka samaan aikaan kuumeisesti mietittiin, että kenenkäs kumman synttärit nyt olikaan päässyt unohtumaan…
No, se selvisi: tänään 15.9. on Perustavan virallinen syntymäpäivä! Tuli tasan 15 vuotta kuluneeksi yhtiön perustamisesta.
Osa työkavereista pääsi yllättämään totaalisesti meidät perustajat eli Laren, Jussin, Tumpin ja allekirjoittaneen. Tuntui ensin epätodelliselta, sitten hämmentävältä ja hetken jopa vaivaantuneelta kunnes lopulta hyvältä!
On meillä töissä huikeaa porukkaa - näiden kuvien ulkopuolellakin! Kiitollisuus valtaa mielen.
”Teini-ikä on iloa ja vauhtia, mutta hetkittäin haastavaa aikaa kun aletaan laajentaa omaa reviiriä ja koetellaan välillä rajojakin”, totesi puheessaan Veikko.
Tuomas muisteli lämmöllä kolmen vuoden takaisia aikoja näin: ”Tuli kentältä vain sellainen vahva fiilis, että tuohon porukkaan minäkin haluan vielä kuulua.”
Valtteri vinkkasi, että minun kannattaisi alkaa kirjoittaa pikku hiljaa yhtiön tarinaa kansien väliin. Saa nähä.
Ilman ihmisiä yritys ei ole mitään. Hyvä kannattaa nähdä ja tänään se oli tosi helppoa.
Koko Perustavan puolesta lämmin kiitos iloisen yllärin järjestämisestä ja hyvistä sapuskoista myös teille Kiran, Leena ja Sampo."
PERUSTAVA
Perustava on luotettava pohja- ja perustusurakoitsija. Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Etelä-Suomen alueella toteutamme myös maatyöt osana perustustoimitusta.
Kokonaispalvelumme koostuu betoniperustusten ja -runkojen suunnittelusta, valmistuksesta sekä ammattitaitoisesta asennuksesta. Asiakkaitamme ovat yksityiset rakentajat, talotoimittajat ja rakennusliikkeet ympäri Suomen.
Perustusten ja -runkojen lisäksi saat Perustavalta rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, suunnittelut, maarakennuksen ja paalutukset. Teemme myös väestönsuojat, tukimuurit ja kellarit omaa betoniosaamista hyödyntäen.
Tällä hetkellä Perustava työllistää yli 400 rakennusalan ammattilaista.
Lisätietoja halleista ja toimitiloista
Palvelut