TIEDOTE

Perustava Nollakorko laajentuu Pirkanmaalle

Vuosi sitten markkinoille tuotu Perustava Nollakorko-palvelu pitää sisällään kaikki pohja- ja perustustyöt suunnitteluineen ja töineen päivineen. Pääkaupunkiseudulla jo jalansijaa ansainnut palvelu on saatavilla seuraavaksi Pirkanmaan alueella!  Huolehdimme kiinteään hintaan, että pohja- ja perustustyöt suunnitellaan ja toteutetaan kustannustehokkaasti. 


Pirkanmaan suurin rakentamisen messutapahtuma Asta-messut pidetään helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksella. Perustava käynnistää Perustava Nollakorko-palvelun myynnin messuilta ja esittelee messuviikonlopun ajan kokonaispalvelua Pirkanmaan alueen rakentajille.

Perustava Nollakorko mahdollistaa rakennushankkeeseen ryhtyvälle pohja-ja perustustöiden kokonaisurakan tilaamisen yhdeltä toimijalta. Perustava Nollakorko on aina kiinteähintainen ja kattaa kaikki maatöiden ja perustusten työvaiheet aina suunnittelusta toteutukseen. Tontin ja talon väliin jäävät osa-alueet hoidetaan hyvien rakennustapojen mukaisesti ilman kiistoja urakkarajoista.

Yksi hinta. Yksi sopimus. Yksi vastuunkantaja. Ylivoimainen toimitussisältö.

Asiantuntijat paikalla Asta-messuilla, tervetuloa!

Messuviikonloppuna Perustavan osastolla on nähtävillä myös uusi eKivi.  Tampereen yksikön asiantuntijat vastaavat mielellään asiakkaiden esittämiin kysymyksiin sekä antavat konkreettisia neuvoja rakennushankkeen alkuun pääsemisessä. 

Kannattaakin tulla messuille kuulemaan lisää uudesta riskittömästä vaihtoehdosta pohja-ja perustustöihin!

Asta-messut | 3.–5.2.2023 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus – auki joka päivä klo 10-17, tervetuloa!

Lisätiedot:

Juha-Matti Keto
Perustava Tampere
040 590 5660
juha-matti.keto@perustava.fi

>> Perustava Nollakorko- sivusto

PERUSTAVA

Perustava on luotettava pohja- ja perustusurakoitsija. Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Etelä-Suomen alueella toteutamme myös maatyöt osana perustustoimitusta.

Kokonaispalvelumme koostuu betoniperustusten suunnittelusta, valmistuksesta sekä ammattitaitoisesta asennuksesta. Asiakkaitamme ovat yksityiset rakentajat, talotoimittajat ja rakennusliikkeet ympäri Suomen.

Perustusten lisäksi  saat Perustavalta rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, suunnittelut, paalutuksen ja maarakennuksen. Teemme myös väestönsuojat, tukimuurit ja kellarit omaa betoniosaamista hyödyntäen.

Tällä hetkellä Perustava työllistää yli 300 rakennusalan ammattilaista.

Lisätietoja Perustava Nollakorosta

Katso täältä >>

Palvelut

Palvelut kotitalouksille >>

Uusimmat uutiset

13.3.2024
Perustavan toimitusjohtaja Sampo Jäntti vieraili Rakennetaan yhdessä ry:n podcastissa. Kuuntele…
20.10.2023
Rakennustyöt alkavat välittömästi ja projekti valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.
04.9.2023
Perustava Oy ja rakennusyhtiö SRV ovat sopineet Äänekoskelle rakennettavan Metsä Woodin Kerto…
28.8.2023
Orimattilan kaupunki järjestää tonttipäivän Virenojalla tiistaina 5.9.2023 klo 16-19. Perustava on…
26.6.2023
Perustava-konsernin emoyhtiö Perustava Group Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty 22.6.2023…
14.6.2023
Uusi sarja jatkaa suositun Äkäslompolo-sarjan jalanjäljissä. Sarjan päähenkilönä toimii asentajamme…