Videolla Kristiina kertoo ajatuksiaan elämästä, rohkeudesta ja menestyksestä.

SPONSOROINTI

Kristiina Mäkelä valmistautuu Dohan MM-kisoihin Sierra Nevadassa

 

Dohan MM-kisoihin valmistautuva kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä päivittää kesän kilpailukuulumisia korkeanpaikanleiriltä Sierra Nevadasta. Kesä on urheilijan kertoman mukaan mennyt harjoitteluiden suhteen hyvin. Koko kesän treenit on tehty pitäen silmällä lähestyviä MM-kisoja.
 

"Kesän kilpailusaldo jäi hieman alhaisemmaksi, kuulosteltiin kuntoani tarkasti. Alkukesästä oli Paavo Nurmi Games, johon osallistuin, sillä kyseessä on hieno tapahtuma ja pääsimme hieman katsastamaan yleistä tasoa ja omaa kuntoa."

Kesän kilpailut osoittivat, että kolmiloikan taso on tällä hetkellä koko maailmassa todella korkealla.

"Kaikissa kesän kilpailuissa suuri osa hypyistä oli päälle 14 metriä, kun yleensä 14 metriä on ollut itselle työn takana. Siksi Berliinin kisoissa hypätty kesän huonoin tulos, alle 14 metriä, tuntui poikkeuksellisen huonolta, vaikka viime vuonna olisin ollut siihen tyytyväinen."

Seuraavat tavoitteet ovat Kristiinalla vain sentin päässä nykytasosta. 

"MM-finaalipaikka jäi vuonna 2015 sentin päähän, nyt tänä vuonna olen toivottavasti mukana finaalissa. Kauden tavoitteena on myös saada Suomen ennätystä omiin nimiini. Sekin on niin ikään sentin päässä."

Perustavan väki toivoo menestystä Kristiinalle ja koko Suomen joukkueelle Dohan yleisurheilun MM-kisoihin!

Blogin uusimmat

05.5.2023
Perustava tarjoaa maaperätutkimuksia tavallista edullisemmalla hinnalla uusille asuinalueille. Käytä…
17.4.2023
Perustava järjestää kumppanien kanssa maksuttoman rakentajaillan pk-seudun pientalorakentajille.…
12.4.2023
Perustava toteutti vuonna 2022 yli 5000 perustusta ympäri Suomen. Nyt me haluamme nähdä miten…
27.3.2023
Tervetuloa maksuttomaan Rakentajan asiantuntijailtaan 20.4.2023. Tilaisuus järjestetään Kirkkonummen…
01.3.2023
Perustava uudistaa 1.3.2023 alkaen omaa organisaatiomallia. Projektipäällikkö hoitaa tulevaisuudessa…
30.1.2023
Perustava ottaa vastuun rakentamisen vaikeimmasta osuudesta. Huolehdimme kiinteään hintaan, että…