UUTINEN

Asiakas keskiössä Perustavan uudessa organisaatiomallissa

Perustava uudistaa 1.3.2023 alkaen organisaatiota ja keskittää liiketoimintansa yhdeksään alueelliseen yksikköön. Toimialueena on jatkossakin koko Suomi. Perustavan asiakkaalla on uudessa mallissa vain yksi yhteyshenkilö, projektipäällikkö. Projektipäällikkö myy palvelun ja vastaa myös suunnittelusta sekä käytännön toteutuksesta Perustavan tuottamien palveluiden osalta. Uudistuksella haetaan ennen kaikkea parempaa asiakaskokemusta.


Perustavan projektipäälliköt myyvät perustuksia, Perustava Nollakorko -kokonaispalvelua sekä projektirakentamisen palveluita oman elementtitehtaan tuella. Uudistuksessa aiemmat myyjän ja työnjohtajan tehtävät poistuvat käytöstä. Maaliskuusta alkaen Perustavan yksikössä työskentelevät yksikönpäällikköprojektipäällikkörakennesuunnittelija sekä yksikön omat asentajat.


Organisaatiomuutos auttaa meitä keskittymään omiin vahvuuksiimme ja palvelemaan asiakkaita entistä sujuvammin. Yhden yhteyshenkilön avulla asiakas saa meistä paremman kokemuksen kun tieto kulkee ja päätökset tehdään mahdollisimman lähellä työmaata.

Perustava-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 73 miljoonaa euroa.

Projektipäälliköt oman alansa asiantuntijoita

Perustavan palvelut jakautuvat kolmeen segmenttiin: perustukset, Perustava Nollakorko ja projektirakentaminen eli käytännössä isommat kohteet. Kaikilta projektipäälliköiltä saa perustuksia. Elementtitehdas Hämeenlinnan Lammilla valmistaa Perustavan yksiköiden myymiin projekteihin tarvittavia betonirakentamisen tuotteita (esim. eKivi) sekä tukee omalla vahvalla laskenta- ja suunnitteluosaamisellaan hankkeissa onnistumista.

Uudessa organisaatiossa Perustava Nollakorko -kokonaispalvelun pariin on nimetty neljä tähän liiketoimintaan erikoistunutta Nollakorko-projektipäällikköä. Heidän tehtävänään on huolehtia rakentavien asiakkaiden maarakentamisen ja perustusten kokonaisurakoista sisältäen myös kaikki tarvittavat suunnittelut ja työmaan johtamisen. Etelä-Suomen lisäksi Perustava Nollakorko -palvelua on nyt saatavana myös Pirkanmaalla.

Myös projektirakentamiselle (esim. rivi-, luhti- tai puukerrostalojen tai muiden isompien rakennusten perustukset, kellarit, tukimuurit ja väestönsuojat) on nimetty omat projektipäälliköt Perustavan yksiköiden alaisuuteen. Kaikki myynti ja tarjouslaskenta tapahtuu Perustavan yksiköistä käsin. Projektirakentamisen palveluita on nyt saatavilla Etelä-Suomen, Tampereen ja Turun yksiköiden lisäksi myös Jyväskylässä ja Oulussa. Perustavalla on tarjota ammattirakentajille ja rakennusliikkeille pitkäaikaista suunnittelu- ja asennusosaamista myös vaativimpiin betonirakentamisen kohteisiin.


Projektipäälliköiden aiempi työkokemus on otettu huomioon projektipäälliköiden henkilövalinnoissa. Pystymme tarjoamaan synergiaetuja sekä paikallisten yksiköiden että koko konsernin sisältä, olipa kyse sitten urakkalaskennasta tai suunnittelusta. Perustavan onnistunut asiakaskokemus perustuu jatkossakin vahvaan suunnitteluosaamiseen sekä järkevään käytännön tekemiseen. Toteutamme elämän kestäviä kiviä visionamme olla tämän toimialan halutuin kumppani.

Lisätiedot:

Lauri Paaso-Rantala
Toimitusjohtajan sijainen, Perustava Group Oy
040 540 0205

Tuomas Toivonen
Liiketoimintajohtaja, Perustava Oy
040 725 9888

PERUSTAVA

Perustava on luotettava pohja- ja perustusurakoitsija. Palveluihimme kuuluvat perustukset pien- ja kerrostaloihin, hoivarakennuksiin sekä eri kokoisiin toimitiloihin. Etelä-Suomen ja Pirkanmaan alueella toteutamme myös maatyöt osana perustustoimitusta.

Kokonaispalvelumme koostuu betoniperustusten suunnittelusta, valmistuksesta sekä ammattitaitoisesta asennuksesta. Asiakkaitamme ovat yksityiset rakentajat, talotoimittajat ja rakennusliikkeet ympäri Suomen.

Perustusten lisäksi  saat Perustavalta rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, suunnittelut, paalutuksen ja maarakennuksen. Teemme myös väestönsuojat, tukimuurit ja kellarit omaa betoniosaamista hyödyntäen.

Tällä hetkellä Perustava työllistää yli 300 rakennusalan ammattilaista ympäri Suomen.

Löydä paikalliset liiketoimintayksiköt

Katso täältä >>

Tutustu palveluihin

Palvelut ammattilaisille >>

Uusimmat uutiset

20.10.2023
Rakennustyöt alkavat välittömästi ja projekti valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.
04.9.2023
Perustava Oy ja rakennusyhtiö SRV ovat sopineet Äänekoskelle rakennettavan Metsä Woodin Kerto…
28.8.2023
Orimattilan kaupunki järjestää tonttipäivän Virenojalla tiistaina 5.9.2023 klo 16-19. Perustava on…
26.6.2023
Perustava-konsernin emoyhtiö Perustava Group Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty 22.6.2023…
14.6.2023
Uusi sarja jatkaa suositun Äkäslompolo-sarjan jalanjäljissä. Sarjan päähenkilönä toimii asentajamme…
05.5.2023
Perustava tarjoaa maaperätutkimuksia tavallista edullisemmalla hinnalla uusille asuinalueille. Käytä…