hirsitalon rakentaminen hirsitalon perustukset

PERUSTAVA  |  RAKENTAJAN VINKIT

Varaa aika Perustavan alkukartoitukseen!

Rakentajilla tai rakennushankkeeseen ryhtyvillä on nyt mahdollisuus saada Perustavan alkukartoituksen kautta apua omaan hankkeeseen. Perustavan alkukartoitus on varattavissa tämän sivun kautta juuri sinulle sopivaan ajankohtaan. Palvelu on auki maanantaista perjantaihin klo 08.00 - 16.00 välisinä aikoina.

Perustavalla on yli 35 000 valetun perustuksen kokemus pientalorakentamisessa. Pohja-ja perustustöiden osaaminen ulottuu aina perustusten suunnittelusta ja valmistuksesta asennukseen saakka. Valtakunnallisena toimijana kykenemme palvelemaan asiakkaita ympäri Suomen. Pohjoisin toimipaikkamme sijaitsee Rovaniemellä ja eteläisin Espoossa. Yhteensä toimipaikkoja on kymmenen.

Perustavan alkukartoitus lyhyesti

Perustavan asiantuntemus asuu siellä työskentelevissä ihmisissä. Laadukas lopputulos työmaalla takaa meille hyvän maineen ja antaa samalla mahdollisuuden päästä tekemään perustuksia uusille asiakkaille. Ennen varsinaista ostopäätöstä asiakas haluaa kuitenkin saada vastauksia moneen kysymykseen ja niitä on nyt mahdollista käydä läpi Perustavan alkukartoituksessa.

Jokaisen ihmisen rakennushanke on erilainen. Ensirakentaja suunnittelee ja tekee harkiten, kun taas ammattilainen tietää mitä tekee ja tekee asiat oikeassa järjestyksessä. Perustavalla on tiedossa monet asiakkaiden haaveet ja murheet, ja yli viidentoista toimintavuoden aikana olemme huomanneet, että tietyt asiat toistuvat. Esimerkiksi tontti määrittelee paljon, ja silloin monet rakennusbudjettiin tai rakentamistapoihin liittyvät asiat ratkaistaan jo tontin ostovaiheessa.

Miksi Perustavan alkukartoitus?

  • Vapaata keskustelua tulevaan rakennushankkeeseen liittyen
  • Kysymyksiä ja vastauksia pohja-ja perustustöihin ennen ostopäätöstä
  • Vinkkejä ja apua tontin valintaan
  • Keskustelua perustamistavoista, maaperästä tai perustusratkaisuista
  • Pohdintaa rakennushankkeen budjetista tai muusta rakentamiseen liittyvästä

     

Rakentajia palvelemassa Perustavan markkinointipäällikkö Valtteri Karjula. Markkinoinnin lisäksi Valtteri on toiminut Perustavalla myynnissä sekä hallituksessa ja auttaa mielellään rakentajia kohti oman kodin valmistumista. Voit ottaa Valtteriin yhteyttä myös sähköpostitse valtteri.karjula@perustava.fi tai puhelimitse 044 0265 166.


Varaa aika Perustavan alkukartoitukseen!

30 min Teams-tapaamisen tai puhelun aikana käydään läpi rakennushankkeeseen liittyviä asioita.

Varaa aika täältä >>


 

PERUSTAVA NOLLAKORKO

Uusi koti. Ilman burnoutia. 


Suunnitteletko uuden kodin rakentamista? Haluatko hankkeen johtamisen sijaan käyttää vapaa-aikasi perheeseen, harrastuksiin ja rentoutumiseen kuin projektin vetämiseen ja aikatauluttamiseen?

Perustava Nollakorko on suunniteltu sinulle, joka haluat rakentaa tulevan kotisi mahdollisimman vaivattomasti.

Hyödyt Nollakorko-palvelusta siten, että voit keskittyä työhön ja nauttia laadukkasta arjesta myös rakentamisen aikana. Tarvitset vain tontin ja talon, hoidamme kaiken muun. Suunnittelujen ja toteutusten lisäksi vastaamme viranomai­syhteistyöstä sekä tarvittavista luvista.


Lue lisää:

https://nollakorko.perustava.fi
 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Talon rakennus, hinta – paljonko talon rakentaminen maksaa
14.6.2021 klo 11.00
Talon rakennus, hinta ja budjetti. Erilaisia muuttujia on paljon tontin valinnasta viimeistelyyn. Tällä videolla avaamme asiaa lisää.
Lue lisää
#
Tontin ostaminen ja talon suunnittelu – Näin aloitat talohankkeen
11.6.2021 klo 11.00
Mistä aloittaa talon suunnittelu, josta olet haaveillut pitkään? Entä tontin ostaminen – mistä löydät sopivan rakennuspaikan? Monille juuri aloittaminen on…
Lue lisää
#
Maanrakennus on tärkeä osa taloprojektia
8.6.2021 klo 15.30
Maanrakennus on tärkeässä osassa onnistunutta rakennusprojektia. Unelmien koti lepää sorapedin ja sen päälle tehtävän perustuksen päällä vuosikymmeniä tai…
Lue lisää
#
Pienen omakotitalon rakentaminen on nyt trendikästä
31.5.2021 klo 9.30
Omakotitalojen neliöt pienenevät tonttien koon myötä ja energiatehokkuus on tärkeää rakentajille, joten pienen omakotitalon rakentaminen on nyt trendikästä.
Lue lisää
#
Ryhmärakentaminen – erinomainen tapa rakennuttaa oma koti
15.3.2021 klo 9.30
Ryhmärakentaminen on läpinäkyvä hanke, jossa tulevat asukkaat rakentavat tai rakennuttavat yhdessä talot, hyödyntäen yhteistyötä ja yhteisiä sopimuksia.
Lue lisää