Talon perustusten hinta - Mitkä asiat vaikuttavat siihen?


Rakennusprojektia suunnittelevan mieli on täynnä kysymyksiä. Varsinkin ensimmäisellä kerralla kaikki käytännön asiat lupien hankkimisesta eri rakennusmateriaalien ja palveluiden vertailemiseen on vierasta. Tässä blogissa on Perustavan myyjän Hannu Kalliokosken vinkit siitä, mistä perustusten hinta koostuu ja mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota perustusten kilpailuttamisessa.
 

Tontin maaperän vaikutus perustuksiin

Tontin hankkimisen ja maatöiden jälkeen on aika tehdä kodille vahva perustus. Perustuksen laajuuteen ja siten myös hintaan vaikuttavat tekijät määräytyvät pitkälti jo tonttia hankittaessa.

Maaperältään kantavalle ja tasaiselle tontille riittää tavanomainen noin 6000-9000€ hintainen perustus. Pehmeälle, paalutusta vaativalle maaperälle tai rinnetontille on huomattavasti kalliimpaa rakentaa. Hintahaitari on leveä, sillä paalutusta vaativien kohteiden hinta riippuu useasta tekijästä: kuten talon pohjapinta-alasta, ontelolaattojen pituudesta ja tarvittavien paalumetrien määrästä. Paalutettujen perustusten hinta liikkuu yleensä 25000-35000€ välillä.

”Jos nimenomaan perustusten osalta haluaa säästää, kannattaa pohtia, voiko talon rakentaa kahteen kerrokseen. Etenkin paalutettavissa kohteissa tällä tavalla yläkerran neliöt ovat huomattavasti halvempia. Käyttöön saadaan sama määrä asuinneliöitä pienemmillä perustamiskustannuksilla”
 


”Jos nimenomaan perustusten osalta haluaa säästää, kannattaa pohtia, voiko talon rakentaa kahteen kerrokseen. Etenkin paalutettavissa kohteissa tällä tavalla yläkerran neliöt ovat huomattavasti halvempia.


 

Sokkelibattlessa keskustellaan siitä, kumpi on parempi valusokkeli vai harkkoperustus? Keskustelemassa Perustava Kuopion yksikön päällikkö Jani Tuppurainen ja Perustava Joensuun myyjä Jussi Savolainen.

Muut perustusten laajuuteen vaikuttavat tekijät

Perustusten osalta haastavin ja kallein paikka rakentaa on rinteinen tontti, joka vaatii paalutuksen.

”Rinteinen tontti vaatii kellariperustuksen, joka on kalliimpi kuin kantavalle tasamaalle tehty perustus. Tämä kustannus kannattaa huomioida jo talopakettia suunnitellessa, jotta osaa tehdä omaan kokonaisbudjettiin sopivia ratkaisuja.”

Perustuksen hintaan vaikuttaa myös esimerkiksi terassien laajuus ja määrä.

”Vaikka vain osa terassista olisi katettu, koko terassin ala tulee perustaa huolellisesti, ettei yhtenäinen perustus pääse notkahtamaan.”


Valusokkeli on myös eurojen valossa järkevä ratkaisu: ylimääräisten harkkojen hävittämisestä tai varastoimisesta aiheutuvat kulut jäävät pois eikä rakentajan tarvitse vuokrata esimerkiksi etukuormaajaa harkkolavojen siirtelyä varten.


Harkko- ja valusokkelin erot

Valettu sokkeli on nykyään yleisin tapa perustaa. Miksi valita valettu sokkeli harkkoperustusten sijaan? Tähän on monta hyvää syytä, esimerkiksi paikallavaluratkaisussa työvaiheiden pienempi määrä.

”Valusokkelia ei tarvitse esimerkiksi tasoittaa. Myös harkkoperustuksia tehtäessä tontille tulee betoniauto anturan valua varten. Kun auto joka tapauksessa tulee, miksipä ei valaisi samalla kertaa myös sokkelia?”

Valusokkeli on myös eurojen valossa järkevä ratkaisu: ylimääräisten harkkojen hävittämisestä tai varastoimisesta aiheutuvat kulut jäävät pois eikä rakentajan tarvitse vuokrata esimerkiksi etukuormaajaa harkkolavojen siirtelyä varten.

Säästöä tulee myös materiaalikustannuksissa. Minimiperustamissyvyys on 50 cm. Hyvään rakentamistapaan kuuluu, että talossa on näkyvää sokkelia on vähintään 40 cm.

”Valusokkeli mahdollistaa juuri oikean korkuisen sokkelin rakentamisen. Harkon korkeus on 20 cm Kun otetaan huomioon minimiperustamissyvyys ja näkyvän sokkelin korkeus, 40+50=90 cm, harkkoja joudutaan laittaa päällekkäin viisi kappaletta, jolloin sokkelin korkeus on 100 cm. Tällöin maansiirtotöiden sekä täyttöjen hinta nousee niin sanotusti turhan takia.”

Valusokkeli on vahva ja saumaton perustus talolle. Valusokkelin etukäteen hitsatut raudoite-elementit varmistavat sokkelipalkin tasalaatuisen rakenteen.
 


”Valusokkeli mahdollistaa juuri oikean korkuisen sokkelin rakentamisen. Harkon korkeus on 20 cm. Kun otetaan huomioon minimiperustamissyvyys ja näkyvän sokkelin korkeus, 40+50=90 cm, harkkoja joudutaan laittaa päällekkäin viisi kappaletta, jolloin sokkelin korkeus on 100 cm. Tällöin maansiirtotöiden sekä täyttöjen hinta nousee niin sanotusti turhan takia.”


Miksi valita Perustavan vahva valusokkeli?

1. Kattava toimitussisältö

Perustavan toimitus sisältää sekä rakennesuunnittelun että toteutuksen. Saat pitävän tarjouksen perustuksista jo arkkitehdin kuvien perusteella.

Tarvittaessa voimme hoitaa tontin maaperätutkimuksen kaikkialle Suomeen. Kun teetät maaperätutkmimuksen luotettavalla ammattilaisella – vaikka jo ennen tontin ostoa –, vältyt yllätyksiltä. Rakennushankkeesi saa sujuvan alun, kun kaikkien perustamiseen liittyvien suunnitelmien teko on yhden luotettavan toimijan hallussa.

2. Toimitusaika

Perustava pystyy vastaamaan kysyntään nopeasti. Toimimme ympäri vuoden koko Suomen alueella. Kun kaikki tarvittavat suunnitelmat ja dokumentit ovat valmiina, tavanomaisen omakotitalon sokkelin asennusaika tontilla on noin kolme (3) päivää

3. Läpinäkyvä dokumentointi

Pidämme kiinni sopimuksista ja dokumentoimme työvaiheet ja pöytäkirjat läpinäkyvästi Muotti-järjestelmään. Asiakas voi seurata järjestelmän kautta suunnittelun ja työn etenemistä sekä tarkistaa dokumentit ja kuvat eri työvaiheista.

PERUSTAVA – Rakentajan asiantunteva kumppani

Perustava on luotettava betoniperustusten suunnittelija ja urakoitsija. Meiltä saat rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, perustus- ja elementtisuunnittelun, päärakennesuunnittelun (PRS), maarakennuksen, paalutuksen ja perustukset. Lisäksi teemme väestönsuojat, tukimuurit, kellarit ja betonirungot.

Palvelemme yksityisiä rakentajia, talotoimittajia ja rakennusliikkeitä ympäri Suomen.

Miksi Perustava?

  • Saat meiltä kaikki hankkeen perustukset ja tukimuurit sekä perustusten rakennesuunnittelun yhdellä sopimuksella – vaivattomasti ja ennalta sovitussa aikataulussa.
  • Voimme auttaa sinua omalla rakennesuunnitteluosaamisella säästämään koko hankkeen kustannuksissa.
  • Palvelemme sinua tontin maaperätutkimuksissa koko Suomessa. Kun tilaat laadukkaasti tehdyn tutkimuksen meiltä, kaikki perustamiseen liittyvien suunnitelmien teko on yhden toimijan käsissä.
  • Voimme hoitaa tontin maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella – kiinteällä urakkahinnalla. Kun kaikki perustamiseen liittyvä – suunnitelmista toteutukseen – on yhden toimijan hallussa, urakkarajat pysyvät selkeinä.
  • Vastaamme kaikista perustamisvaiheessa tarvittavista pöytäkirjoista ja dokumenteista.

Palveluihimme kuuluvat

  • Maaperätutkimukset koko Suomen alueella
  • Perustussuunnittelut osana perustustoimitusta kaikkialle Suomeen
  • Maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella
  • Perustukset kaikkiin hankkeisiin
    (maanvaraiset, paalutettavat ja kellarilliset perustukset sekä talousrakennusten perustukset)
  • Tukimuurit
  • Kellarit ja kivirungot
  • Kokonaiset hallit ja toimitilat asennettuna omalta elementtitehtaaltamme Lammilta

 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Sokkelin maalaus ja huolto – mitä tulee huomioida?
22.6.2020 klo 12.30
Hyväkuntoisella ja siistillä on yllättävän suuri merkitys talon yleisilmeeseen. Siksipä sokkelin kunnosta kannattaa huolehtia säännöllisesti.
Lue lisää
#
Maanvaraiset ja paalutettavat perustustyypit
29.5.2020 klo 14.30
Tässä kirjoituksessa käydään läpi yleisimmät perustustyypit ja -materiaalit sekä se, mikä perustustyypin määrittelee. Artikkelissa tutustutaan myös…
Lue lisää
#
Ota nämä huomioon - maaperätutkimus ja maarakennustyöt
11.5.2020 klo 16.12
Maaperätutkimuksessa tutkitaan maaperän rakennetta. Tutkimuksen tavoitteena on saada selville maaperän rakenne, kantavuus sekä pohjaveden taso. Pohjatutkimus…
Lue lisää
#
Talon suunnittelu – vältä nämä yleiset virheet
29.4.2020 klo 12.27
Omakotitalon rakentaminen ei olekaan mikään ihan pieni projekti. Onnistuakseen se vaatii suunnittelua, huolellisuutta ja asiaan paneutumista. Tässä muutama…
Lue lisää
#
Talon perustusten hinta - Mitkä asiat vaikuttavat siihen?
24.4.2020 klo 12.10
Tässä oppaassa on Perustavan myyntipäällikön Hannu Kalliokosken vinkit siitä, mistä perustusten hinta koostuu ja mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota…
Lue lisää