hirsitalon rakentaminen hirsitalon perustukset

PERUSTAVA  |  RAKENTAJAN VINKIT

Perustava mukana Pytinkimessuilla 5.-6.4.2024

Huhtikuun alussa Seinäjoki Areenalla pidetään rakentamisen, remontoinnin ja asumisen tapahtuma. Perustava on totuttuun tapaan mukana omalla osastolla ja omin asiantuntijoin.

Uutuutena aiempiin messuihin, tänä vuonna messuhallissa on kierrätystalouspaviljonki. Lauantaina perhepäivässä mukana ovat mm. Jokeri Pokeri Box ja Innocas Oy. Sen lisäksi kasvomaalaukset, ilmainen lapsiparkki ja tietenkin metrilakut viihdyttävät myös perheen pienimpiä messukävijöitä.

Perustavan omalla osastolla Seinäjoen yksikön projektipäälliköt Juha ja Jukka kertovat messuvieraille pohja-ja perustustöistä. Kevään ja kesän rakentajat saavat omiin rakennushankkeisiin viime hetken neuvot kokeneilta perustusasiantuntijoilta.

Perustava tarjoaa perustusratkaisut aina pientaloista suurkohteisiin kuten toimitiloihin ja kerrostaloihin. Perustavan kokonaispalvelu koostuu optimoidusta perustusten rakennesuunnittelusta ja ammattitaitoisesta toteutuksesta. Saat rakennushankkeesi pohja- ja perustustyöt samalta toimijalta nollakorkoon saakka.

Tervetuloa Pytinkimessuille!

Perustavan osasto löytyy 4c-korttelista.

Messut avoinna yleisölle 5.-6.4.2024:

pe klo 12-20
la klo 10-18


Lisätiedot ja liput:

#pytinkimessut

PERUSTAVA NOLLAKORKO

Uusi koti. Ilman burnoutia. 


Suunnitteletko uuden kodin rakentamista? Haluatko hankkeen johtamisen sijaan käyttää vapaa-aikasi perheeseen, harrastuksiin ja rentoutumiseen kuin projektin vetämiseen ja aikatauluttamiseen?

Perustava Nollakorko on suunniteltu sinulle, joka haluat rakentaa tulevan kotisi mahdollisimman vaivattomasti.

Hyödyt Nollakorko-palvelusta siten, että voit keskittyä työhön ja nauttia laadukkasta arjesta myös rakentamisen aikana. Tarvitset vain tontin ja talon, hoidamme kaiken muun. Suunnittelujen ja toteutusten lisäksi vastaamme viranomai­syhteistyöstä sekä tarvittavista luvista.


Lue lisää:

https://nollakorko.perustava.fi
 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Perustava Nollakorko auttaa oman kodin rakentajaa ratkaisevalla tavalla
29.3.2022 klo 10.45
Kokonaispalvelu pitää sisällään kaiken talon ja pihan alle tarvittavan. Uutta konseptia tarjotaan alkuun Etelä-Suomen rakentajille.
Lue lisää
#
Rakennusoikeus tontilla on tontin arvon mitta
2.2.2022 klo 8.45
Rakennusoikeus tontilla kannattaa yleensä hyödyntää täysimääräisesti erityisesti pääkaupunkiseudulla. Jokaisella neliöllä on arvonsa.
Lue lisää
#
Paalutus huolestuttaa rakentajaa usein tarpeettomasti
17.12.2021 klo 8.45
Paalutus on varsin tavanomainen toimenpide pehmeän maan omakotitonteilla. Se voidaan tehdä myös talvella ja jopa päivässä
Lue lisää
#
Piharakennukset jämäkäksi valuperustuksella
15.12.2021 klo 8.45
Omakotitalon piharakennukset voi perustaa monin eri tavoin. Valuperustus haastaa perinteiset perustusratkaisut.
Lue lisää
#
Betonivalu pakkasella
8.12.2021 klo 12.40
Perustusten teko talvella onnistuu siinä missä kesälläkin, kun vain muistaa ottaa huomioon pakkaselta ja lumelta suojautumisen.
Lue lisää