hirsitalon rakentaminen hirsitalon perustukset

PERUSTAVA  |  RAKENTAJAN VINKIT

Perustava mukana Pytinkimessuilla 5.-6.4.2024

Huhtikuun alussa Seinäjoki Areenalla pidetään rakentamisen, remontoinnin ja asumisen tapahtuma. Perustava on totuttuun tapaan mukana omalla osastolla ja omin asiantuntijoin.

Uutuutena aiempiin messuihin, tänä vuonna messuhallissa on kierrätystalouspaviljonki. Lauantaina perhepäivässä mukana ovat mm. Jokeri Pokeri Box ja Innocas Oy. Sen lisäksi kasvomaalaukset, ilmainen lapsiparkki ja tietenkin metrilakut viihdyttävät myös perheen pienimpiä messukävijöitä.

Perustavan omalla osastolla Seinäjoen yksikön projektipäälliköt Juha ja Jukka kertovat messuvieraille pohja-ja perustustöistä. Kevään ja kesän rakentajat saavat omiin rakennushankkeisiin viime hetken neuvot kokeneilta perustusasiantuntijoilta.

Perustava tarjoaa perustusratkaisut aina pientaloista suurkohteisiin kuten toimitiloihin ja kerrostaloihin. Perustavan kokonaispalvelu koostuu optimoidusta perustusten rakennesuunnittelusta ja ammattitaitoisesta toteutuksesta. Saat rakennushankkeesi pohja- ja perustustyöt samalta toimijalta nollakorkoon saakka.

Tervetuloa Pytinkimessuille!

Perustavan osasto löytyy 4c-korttelista.

Messut avoinna yleisölle 5.-6.4.2024:

pe klo 12-20
la klo 10-18


Lisätiedot ja liput:

#pytinkimessut

PERUSTAVA NOLLAKORKO

Uusi koti. Ilman burnoutia. 


Suunnitteletko uuden kodin rakentamista? Haluatko hankkeen johtamisen sijaan käyttää vapaa-aikasi perheeseen, harrastuksiin ja rentoutumiseen kuin projektin vetämiseen ja aikatauluttamiseen?

Perustava Nollakorko on suunniteltu sinulle, joka haluat rakentaa tulevan kotisi mahdollisimman vaivattomasti.

Hyödyt Nollakorko-palvelusta siten, että voit keskittyä työhön ja nauttia laadukkasta arjesta myös rakentamisen aikana. Tarvitset vain tontin ja talon, hoidamme kaiken muun. Suunnittelujen ja toteutusten lisäksi vastaamme viranomai­syhteistyöstä sekä tarvittavista luvista.


Lue lisää:

https://nollakorko.perustava.fi
 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Salaojien ja sadevesiputkien asennus uuteen taloon
9.3.2023 klo 16.30
Tärkeä osa talon maarakennusta ovat salaoja- ja sadevesiputket. Kun ne suunnittellaan ja asennetaan oikein, perustukset eivät pääse kastumaan.
Lue lisää
#
Maanrakennustyöt talvella – voiko talon pohjatyöt tehdä pakkasella?
12.1.2023 klo 15.30
Lumessa ja pakkasessa maarakennus vaatii vaan kesärakentamista huolellisempaa työmaasuunnittelua. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole.
Lue lisää
#
Omakotitalon paalutus on nopea toimenpide
11.1.2023 klo 14.00
Vuonna 2022 Perustavan työmailla paalutettiin keskimäärin 9 metrin paalupituudella. Paalupisteitä kertyi noin 10 000, joka tarkoittaa määrällisesti viidensadan…
Lue lisää
#
Mitä maksaa tontin pohjatyöt urakalla tai tuntihinnalla
14.12.2022 klo 14.30
Kannattaako maatyöt teettää kiinteähintaisella kokonaisurakalla vai tuntihinnalla?
Lue lisää
#
Uusi koti. Ilman burnoutia.
11.11.2022 klo 14.30
Tarvitset vain tontin ja talon, me hoidamme loput. Sinä voit keskittyä työhön ja nauttia laadukkasta arjesta myös rakentamisen aikana.
Lue lisää