hirsitalon rakentaminen hirsitalon perustukset

PERUSTAVA  |  RAKENTAJAN VINKIT

Ei petä perustus eikä budjetti - Perustava Nollakorko

Perustava Nollakorko -kokonaispalvelu auttaa oman kodin rakentajaa hankkeen alkupäässä merkittävästi: maatöiden ja perustusten budjetti pitää samoin kuin työmaan aikataulut. Lisäksi vastuu niin suunnittelusta kuin toteutuksesta on asiakkaan ja viranomaisten suuntaan yhden vahvan toimijan käsissä.


Maaliskuussa markkinoille tuotu Perustava Nollakorko on omakotitalon pohja- ja perustustöiden kiinteähintainen kokonaispalvelu. Tällä hetkellä Etelä-Suomessa saatavilla oleva palvelu antaa rakentajalle uudenlaisen vaihtoehdon moneen osaan pilkottujen ja usein osaoptimoitujen sekä varsin vaihtelevilla sisällöillä tarjottavien urakoiden rinnalle.

Perustavan myyjä Sergei Zaychenko kertoo uuden kokonaispalvelun herättäneen rakentajien parissa paljon myönteistä kiinnostusta. Hän kuitenkin jatkaa heti perään, että lähes yhtä moni rakentaja ei ole vielä sisäistänyt täysin uuden palvelun kokonaisuutta tai tavoitetta – vaikkakin Perustava Nollakorko tuotenimenä jo tunnetaan.


"Perustava Nollakorkoa pidetään vaihtoehtona esimerkiksi pelkille maatöille, vaikka oikeasti se sisältää kaiken talon ja pihan alle tarvittavan. Myyjänä käytän paljon aikaa siihen, että autan asiakkaita ymmärtämään meidän laajaa toimitussisältöä. Kohta kohdalta geopalveluista maatöiden kautta perustuksiin."


>> Tästä suoraan Perustava Nollakorko -sivustolle

Kumppanuus alkaa tonttikäynnillä

Maarakennusurakoissa useat pätevät toimijat aloittavat tarjouslaskennan aina tonttikäynnillä. Myös Sergei ja Perustavan myyjät pyrkivät aivan ensimmäisenä vierailemaan asiakkaan tontilla yhdessä asiakkaan kanssa. Maaperätutkimusta ei välttämättä vielä ole tuossa vaiheessa tehty,  mutta asiakkaalla on olemassa perustietoja, kuten rakennushankkeen luonnoskuvia tai asemapiirrosluonnos.

Jo ensimmäinen tonttikäynti on sekä asiakkaan että urakoitsijan etu ja sillä luodaan varmuutta mahdolliseen tulevaan yhteistyöhön. Tonttikäynnillä nähdään konkreettisesti millaisesta tontista ja rakennushankkeesta on todellisuudessa kyse ja sen mitä asiakas on tontille suunnitellut. Perustavan asiantuntija pystyy tonttikäynnin perusteella myös kertomaan lisää rakennusteknisiä huomioita rakennustapaan tai hankkeeseen liittyen.

Tonttikäynnin jälkeen Perustavalla pystytään aloittamaan kokonaispalvelun hinnoittelu eli tarjouslaskenta. Perustava Nollakoron asiakaslupauksena on sisällyttää yhteen kiinteähintaiseen sopimukseen kaikki muu paitsi tontti, liittymät ja talopaketti. Perustava ottaa vastuun kaikesta talon alle tulevasta eli pohja-ja perustustöiden suunnitteluista ja viranomaisvaatimuksista tarvittavien töiden, rahtien ja materiaalien lisäksi. Kirsikkana kakun päällä on ennakkoon päätetty hinta joka pitää.


"Maatöiden tuntihinnoissa asiakas luottaa maksavansa vain siitä minkä tarvitsee ja ennustaa jonkun tuntimäärän riittävän omaan rakennushankkeeseen. Perustava Nollakoron ajatus lähtee siitä, että annamme yhden hinnan pohja-ja perustustöistä ja se pitää alusta loppuun. Tämä vaatii asiakkaalta rohkeutta tehdä iso päätös ajoissa, mutta rohkeus maksaa mielenrauhana ja budjetin pitämisenä monin kerroin takaisin."


 

Kattava toimitussisältö

Sergein päivittäisessä työssä asiakas tarvitsee alusta alkaen paljon yhteydenpitoa ja vuorovaikutusta. Kysymyksiä, suunnitelmia ja toteutuksia punnitaan ja päätetään ja kiitosta saadaan jo pelkästä "sparrauksesta". Perustavan myyjä toimii asiakkaan "taistelijaparina" siihen saakka, että työmaalla alkaa konkreettisesti tapahtumaan. Tämän jälkeen projektinjohto siirtyy sisäisesti projektipäällikön vastuulle, mutta myyjä jatkaa asiakkaan kanssa hankkeen loppuun saakka.

Alkujaan tarjouspyynnöstä aloitettu yhteistyö Perustavan ja asiakkaan välillä voi kestää useista kuukausista aina yli vuoden ajan. Suurin aika kuluu yleensä rakennusluvan käsittelyssä, kun taas varsinainen työmaatyöskentely vie aikaa esimerkiksi maarakennustöissä ja perustuksissa noin 6-8 viikkoa. Perustava Nollakorko -kokonaispalvelu aloitetaan ensin pohjatutkimuksella, joka toimii myöhemmin maatöiden ja perustussuunnittelun pohjana.

Ennen työmaalla tapahtuvaa toimintaa, Perustava hoitaa rakennushankkeeseen paljon erilaisia suunnitelmia. KVV-asemapiirustus, sähkö-asemapiirustus, pohjarakennesuunnitelma, hulevesi-ja pinnantasaussuunnitelma ensin mainittuna. Asiakkaan tontille hommataan Perustavan toimesta kaivu-ja sijoitusluvat sekä luodaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. Katualue katsellaan vielä kertaalleen ja maastoon tehdään merkinnät tulevia töitä varten. Näiden jälkeen maarakennustyöt ovat valmiita alkamaan.

 

>> Katso täältä Perustava Nollakorko -toimitussisältö

Tontilla alkaa tapahtumaan

Perustava Nollakorko -toimitusaika vahvistetaan noin kymmenen viikkoa ennen talopaketin toimistusta. Heti tämän perään myyjä tarkastaa kaikki tehdyt suunnitelmat ja maatyöt voidaan aloittaa kahdeksan viikkoa ennen tilatun talopaketin saapumista. Ensimmäinen maarakennusvaihe ottaa työn laajuudesta riippuen aikaa viikosta kahteen, jonka jälkeen tontilla pidetään pohjakatselmus ja rakennuksen nurkkamerkit merkataan.

Ennen perustusten tekemistä voidaan toteuttaa tarvittaessa myös paalutus, jos tontin maaperä vaatii paalutuperustukset. Sen jälkeen sorapeti tarkastetaan ja sen päälle lähtee rakentumaan talon perustukset kahdesta neljään viikkoa ennen talotoimitusta. Edelleenkin asiakkaalla on työmaalla vain yksi toimija ja Perustava sisäisesti hoitaa tiedonkulun ja aikataulutuksen. Valmiiden perustusten jälkeen työmaalla tehdään vielä täytöt ja niiden jälkeen tontilla ollaan valmiita vastaanottamaan talotoimitus.


"Asiakkaan ei tarvitse stressata useista kymmenistä eri työvaiheista, aikatauluista tai muista osa-alueista, koska Perustava sitoutuu tekemään ne kaikki yhdellä kertaa. Pitävän budjetin lisäksi haluamme panostaa toimivaan yhteydenpitoon ja molemminpuoliseen luottamukseen. Näistä kaikista seikoista muodostuu meidän asiakaskokemus ja ammattitaito. Laatu on laatua myös muualla kuin työmaalla."


 

"Olkaa ajoissa yhteydessä"

Perustavalla on aina toitotettu sitä kuinka tärkeää on saada mahdollisimman aikaisin tietoa asiakkaiden rakennushankkeista. Ajan saatossa toiminta on kehittynyt siihen, että moni rakentajaa uskaltaa jättää tarjouspyynnön jo haaveiden tai karkeiden luonnosten pohjalta. Perustava Nollakorko -palvelu ei tuo asiaan poikkeusta vaan mielummin korostaa ajoissa olemisen tärkeyttä entisestään. Pätevän kumppanin mukaantulo varhaisessa vaiheessa voi säästää pitkän pennin ja asiakas hyötyy asiantuntijalausunnoista suunnitteluvaiheessa.

Sergei kehottaakin kaikkia rakentajia tutustumaan huolella Perustava Nollakorko -sivustoon ja laittamaan sitä kautta yhteydenottopyyntöä Perustavan suuntaan. Sivuston löydät osoitteesta https://nollakorko.perustava.fi/.

Haaveiletko oman talon rakentamisesta? 

Lataa alla olevasta linkistä ilmainen 10 askelmaa omaan kotiin -opas. Sen avulla osaat aloittaa talon rakentamisen, vaikka et tietäisi aiheesta vielä paljoa.

Lataa ilmainen opas >>

PERUSTAVA – Rakentajan asiantunteva kumppani

Perustava on luotettava betoniperustusten suunnittelija ja urakoitsija. Meiltä saat rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, perustus- ja elementtisuunnittelun, päärakennesuunnittelun (PRS), maarakennuksen, paalutuksen ja perustukset. Lisäksi teemme väestönsuojat, tukimuurit, kellarit ja betonirungot.

Palvelemme yksityisiä rakentajia, talotoimittajia ja rakennusliikkeitä ympäri Suomen.

Miksi Perustava?

  • Saat meiltä kaikki hankkeen perustukset ja tukimuurit sekä perustusten rakennesuunnittelun yhdellä sopimuksella – vaivattomasti ja ennalta sovitussa aikataulussa.
  • Voimme auttaa sinua omalla rakennesuunnitteluosaamisella säästämään koko hankkeen kustannuksissa.
  • Palvelemme sinua myös tontin maaperätutkimuksissa koko Suomessa. Kun tilaat laadukkaasti tehdyn tutkimuksen meiltä, kaikki perustamiseen liittyvien suunnitelmien teko on yhden toimijan käsissä.
  • Voimme hoitaa tontin maanrakennuksen Etelä-Suomessa – kiinteällä urakkahinnalla. Kun kaikki perustamiseen liittyvä – suunnitelmista toteutukseen – on yhden toimijan hallussa, urakkarajat pysyvät selkeinä.
  • Vastaamme kaikista perustamisvaiheessa tarvittavista pöytäkirjoista ja dokumenteista.

Palveluihimme kuuluvat

  • Maaperätutkimukset koko Suomen alueella
  • Perustussuunnittelut osana perustustoimitusta kaikkialle Suomeen
  • Maanrakennus Etelä-Suomessa
  • Perustukset kaikkiin hankkeisiin
    (maanvaraiset, paalutettavat ja kellarilliset perustukset sekä talousrakennusten perustukset)
  • Tukimuurit
  • Kellarit ja kivirungot
  • Kokonaiset hallit ja toimitilat asennettuna omalta elementtitehtaaltamme Lammilta

 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Perustava Nollakorko auttaa oman kodin rakentajaa ratkaisevalla tavalla
29.3.2022 klo 10.45
Kokonaispalvelu pitää sisällään kaiken talon ja pihan alle tarvittavan. Uutta konseptia tarjotaan alkuun Etelä-Suomen rakentajille.
Lue lisää
#
Rakennusoikeus tontilla on tontin arvon mitta
2.2.2022 klo 8.45
Rakennusoikeus tontilla kannattaa yleensä hyödyntää täysimääräisesti erityisesti pääkaupunkiseudulla. Jokaisella neliöllä on arvonsa.
Lue lisää
#
Paalutus huolestuttaa rakentajaa usein tarpeettomasti
17.12.2021 klo 8.45
Paalutus on varsin tavanomainen toimenpide pehmeän maan omakotitonteilla. Se voidaan tehdä myös talvella ja jopa päivässä
Lue lisää
#
Piharakennukset jämäkäksi valuperustuksella
15.12.2021 klo 8.45
Omakotitalon piharakennukset voi perustaa monin eri tavoin. Valuperustus haastaa perinteiset perustusratkaisut.
Lue lisää
#
Betonivalu pakkasella
8.12.2021 klo 12.40
Perustusten teko talvella onnistuu siinä missä kesälläkin, kun vain muistaa ottaa huomioon pakkaselta ja lumelta suojautumisen.
Lue lisää