hirsitalon rakentaminen hirsitalon perustukset

PERUSTAVA  |  RAKENTAJAN VINKIT

Varaa aika Perustavan alkukartoitukseen!

Rakentajilla tai rakennushankkeeseen ryhtyvillä on nyt mahdollisuus saada Perustavan alkukartoituksen kautta apua omaan hankkeeseen. Perustavan alkukartoitus on varattavissa tämän sivun kautta juuri sinulle sopivaan ajankohtaan. Palvelu on auki maanantaista perjantaihin klo 08.00 - 16.00 välisinä aikoina.

Perustavalla on yli 35 000 valetun perustuksen kokemus pientalorakentamisessa. Pohja-ja perustustöiden osaaminen ulottuu aina perustusten suunnittelusta ja valmistuksesta asennukseen saakka. Valtakunnallisena toimijana kykenemme palvelemaan asiakkaita ympäri Suomen. Pohjoisin toimipaikkamme sijaitsee Rovaniemellä ja eteläisin Espoossa. Yhteensä toimipaikkoja on kymmenen.

Perustavan alkukartoitus lyhyesti

Perustavan asiantuntemus asuu siellä työskentelevissä ihmisissä. Laadukas lopputulos työmaalla takaa meille hyvän maineen ja antaa samalla mahdollisuuden päästä tekemään perustuksia uusille asiakkaille. Ennen varsinaista ostopäätöstä asiakas haluaa kuitenkin saada vastauksia moneen kysymykseen ja niitä on nyt mahdollista käydä läpi Perustavan alkukartoituksessa.

Jokaisen ihmisen rakennushanke on erilainen. Ensirakentaja suunnittelee ja tekee harkiten, kun taas ammattilainen tietää mitä tekee ja tekee asiat oikeassa järjestyksessä. Perustavalla on tiedossa monet asiakkaiden haaveet ja murheet, ja yli viidentoista toimintavuoden aikana olemme huomanneet, että tietyt asiat toistuvat. Esimerkiksi tontti määrittelee paljon, ja silloin monet rakennusbudjettiin tai rakentamistapoihin liittyvät asiat ratkaistaan jo tontin ostovaiheessa.

Miksi Perustavan alkukartoitus?

  • Vapaata keskustelua tulevaan rakennushankkeeseen liittyen
  • Kysymyksiä ja vastauksia pohja-ja perustustöihin ennen ostopäätöstä
  • Vinkkejä ja apua tontin valintaan
  • Keskustelua perustamistavoista, maaperästä tai perustusratkaisuista
  • Pohdintaa rakennushankkeen budjetista tai muusta rakentamiseen liittyvästä

     


Varaa aika Perustavan alkukartoitukseen!

30 min Teams-tapaamisen tai puhelun aikana käydään läpi rakennushankkeeseen liittyviä asioita.

Varaa aika täältä >>


 

PERUSTAVA NOLLAKORKO

Uusi koti. Ilman burnoutia. 


Suunnitteletko uuden kodin rakentamista? Haluatko hankkeen johtamisen sijaan käyttää vapaa-aikasi perheeseen, harrastuksiin ja rentoutumiseen kuin projektin vetämiseen ja aikatauluttamiseen?

Perustava Nollakorko on suunniteltu sinulle, joka haluat rakentaa tulevan kotisi mahdollisimman vaivattomasti.

Hyödyt Nollakorko-palvelusta siten, että voit keskittyä työhön ja nauttia laadukkasta arjesta myös rakentamisen aikana. Tarvitset vain tontin ja talon, hoidamme kaiken muun. Suunnittelujen ja toteutusten lisäksi vastaamme viranomai­syhteistyöstä sekä tarvittavista luvista.


Lue lisää:

https://nollakorko.perustava.fi
 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Perustava mukana Pytinkimessuilla 5.-6.4.2024
12.3.2024 klo 11.00
Seinäjoki Areenalla järjestettävät Pytinkimessut ovat rakentamisen, remontoinnin ja asumisen tapahtuma.
Lue lisää
#
Kustannustehokkaat perustukset tontille kuin tontille
4.10.2023 klo 12.00
Perustavan vakioidut perustusratkaisut suunnitellaan maaperän mukaisesti. Toimitus kattaa aina suunnittelun, asennuksen ja työnjohdon.
Lue lisää
#
Perustava mukana Vantaan OMAKOTI-messuilla 27.‒29.10.2023
18.9.2023 klo 9.00
Rakentaja.fi:n järjestämät OMAKOTI-messut pidetään jo 27. kerran Vantaan Myyrmäessä. Perustavan osasto löytyy pääkäytävältä numerolla G31!
Lue lisää
#
Varaa aika Perustavan alkukartoitukseen!
2.8.2023 klo 12.00
Rakentajilla tai rakennushankkeeseen ryhtyvillä on nyt mahdollisuus saada Perustavan alkukartoituksen kautta apua omaan hankkeeseen.
Lue lisää
#
Perustavan kellariperustukset toteutetaan betonielementeillä – asennus kestää viikon verran
28.4.2023 klo 15.00
Perustavan omalla tehtaalla valmistettu kellariperustus on toimiva toteutus niille tonteille, missä esimerkiksi tontin pinnan muodot tai tontin ahtaus puoltavat…
Lue lisää